Suomen animemaailman etusivu

Aiheet: Artikkelit
23. huhtikuuta 2008, kirjoittajana Veh

Lisäys 25.4.2008: Tähän viestiin liittyvää keskustelua käydään juuri nyt Animeunionin keskustelualueilla

Olen siitä onnellisessa asemassa, etten vieläkään ole sotkeutunut pahemmin Animeunionin toimintaan. Siksipä minun on helppo laukoa ehdotuksia ja kommentteja AU:n webbipuolesta. Voin astua vapaasti muiden varpaille kun en tiedä että kenen jalkoja tallaan ja kunka pahasti. Ja voin väärinymmärtää asioitakin huolettomasti.

Animeunioni - portti animeen ja mangaan Suomessa

Animeunioni, omien sanojensa mukaan ”kommunikaatiokanava monien Suomen paikallisesti toimivien animeyhdistyksien välillä”, on pyrkinyt olemaan apuna asioiden, kuten Animeconin, organisoinnissa. Viime vuosina sen vaikutus on kuitenkin lähinnä jäänyt Aniki.fin alaisuudesta löytyvän keskustelualueen ylläpitoon. Unionin merkittävä ongelma lienee siinä, että se haluaisi auttaa tapahtumien järjestämisessä ja olla niissä näkyvästi mukana, mutta ensinnäkään AU:lla ei ole väkeä tekemään noita asioita, ja toiseksi kovin moni järjestäjä ei välttämättä halua sitä huseeraamaan tapahtumansa kimppuun. Vapaaehtoiselle harrastustoiminnalle kun on ominaista se, että sitä lähinnä haluaa tehdä kivalla omalla porukalla omia tavoitteita ajaen, eikä suuren (ja usein hankalan) yhteistyöelimen kanssa kokouksissa neuvotellen.

Tämä on saanut minut ulkopuolisena ihmisenä miettimään, että AU:n painopiste saattaa hyvinkin olla väärässä paikassa. Ei Animeunionin välttämättä tarvitsisi olla aktiivinen toimija yhtään missään. Tapahtumia tuntuu syntyvän nykyään runsaasti ihan itsestään, ja internetissäkin on paljon kilpailevia nettisivustoja, jotka uutisoivat Animeunioni.orgia tai jopa au.aniki.fin Ajankohtaista-lautaa paremmin. Sen sijaan se, mitä nykyään todella kaivattaisiin, olisi yhteinen näkyvä ilmoitustaulu – ”Suomen animemaailman etusivu”, josta voisi helposti tarkastaa kaikki merkittävät tapahtuma-ajat ja päivämäärät.

Idea tällaisesta sivustosta ei ole minun, vaan sen perustamista on jo mietitty pitkään. Minultakin kyseltiin ideoita sitä varten jo kauan sitten – mutta mitään näkyvää ja julkista ei ole edelleenkään esillä, joten oletan että kukaan ei puuhastele asian kanssa aktiivisesti. Vastikään Kupolin irkkikanavalla käydyn keskustelun innoittamana päätinkin nyt listata itse näkemykseni siitä, mitä tällaisen sivuston pitäisi sisältää.

  • Yhtenäinen visuaalinen teema kaikkiin palveluihin
  • Uutisetusivu, johon puolivapaa pääsy – kaikille AU:n yhteistyökumppaneille ja jäsenseuroille mahdollisuus kirjoittaa vapaasti ilmoituksia
  • Näkyvä kalenteri, johon ilmoitukset ja uutiset linkitetään
  • (resurssien riittäessä) Linkkiportaali, joka listaa Suomen animesivustot tapahtumista ja kaupallisista toimijoista fanisivustoihin saakka; käyttäjät voivat lähettää omat sivunsa itse näkyville
  • (resurssien riittäessä) Propagandamateriaalia vapaaehtoistyöläisten hankkimiseen – sivu, jolla tapahtumat voivat hakea itselleen työvoimaa, ja mahdollisesti esim. blogi, johon tapahtumien järjestäjät kertovat tapahtumistaan ja niiden valmistelusta

Leikkauksen takana tarkemmat perustelut näille.

Yhtenäinen visuaalinen teema

Animeunioniin liittyviä nettipalveluja on paljon. En ole varma että kenelle ne kaikki varsinaisesti kuuluvat, mutta käsittääkseni koko settiä ylläpitää likimain sama henkilökunta. Ainakin löytyy laiskasti uutisia tarjoava Animeunioni.org, joka myös linkittää yhdistysten sivuille, sekä Aniki.fi, jonka etusivu on kokoelma laatikoita jotka vievät moneen paikkaan – kuten kahdelle eri keskustelualueelle, wikiin, kuvagalleriaan, osto-oppaaseen ja badge-generaattoriin. Eri palveluille on lähinnä yhteistä se, että ne kaikki käyttävät samoja käyttäjätunnuksia, sekä se, että kaikki näyttävät aivan erilaisilta.

Palveluja pystytettäessä erilaisia ulkoasuja ei ilmeisesti ole nähty niin suureksi ongelmaksi, että asialle olisi tehty jotain. Minusta ongelma kuitenkin on olemassa – se ei ole sivustojen esteettisyys, vaan lähinnä psykologiassa. Jos palvelut näyttävät noin radikaalisti erilaisilta, käyttäjät eivät uskalla liikkua niiden välillä. Anikin wiki näyttää aivan eri maailmalta kuin keskustelualueet, joten kävijälle jää helposti käsitys siitä, että siellä myös ovat eri ihmiset tekemässä aivan eri asioita. Myöskään ei auta se, että aniki.fi ei osaa säilyttää evästeiteitään palveluiden välillä, vaan joka puolelle pitää kirjautua erikseen. AU:n ja Anikin nettipalveluita kiertäessä kukaan ei taatusti tunne tällä hetkellä oloaan kotoisaksi.

Uutisetusivu ja kalenteri

Suomessa uutisia kertovat jo muun muassa Kupoli, Anime-lehti, Japan Pop ja Otakunvirka. Tarvetta uudelle aktiivisesti uutisia ruotivalle palvelulle tuskin on. Mieluummin näkisin uuden sivuston etusivun – olisi se sitten aniki.fi, anime.fi tai animeunioni.org – olevan ilmoitustaulumanen paikka, johon useampien kymmenien toimijoiden joukko voisi käydä kirjoittamassa tapahtumista, cosplay-kisojen ilmoittautumisen deadlineista, kilpailuista ja muista vastaavista isommista sattumista. Ilmoitustaulun valvominen ja ylläpitäminen olisi paljon helpompaakin kuin aktiivinen uutisointi.

Veikkaisin, ettei yksikään tapahtumanjärjestäjä tai kaupallinen taho jättäisi ilmaista ja näkyvää mainostamismahdollisuutta käyttämättä, jos sellainen olisi. Animeunioni/Aniki on ainoa riittävän puolueeton ja tunnettu taho Suomessa tarjoamaan tällaista palvelua, josta iloa ja hyötyä riittäisi kaikille.

Koska etusivulle lähinnä raportoitaisiin tapahtumista ja muista päivämääristä, niihin olisi luontevaa liittää myös kalenteri – ehkäpä jopa niin, että jokainen uutinen/ilmoitus olisi liitettynä yhteen tai useampaan päivään. Etusivun nurkassa näkyvästä kalenterista näkisi nopealla vilkaisulla kaiken tärkeän, mitä anime- ja mangapuolella Suomessa lähiviikkoina tapahtuu.

Linkkiportaali

Yhtä lailla kuin Animeunioni/Aniki on riittävän puolueeton ja tunnettu pitämään yllä ilmoitussivustoa, olisi se myös riittävän näkyvä paikka suomalaiselle suurelle linkkiportaalille. Animefanisivustoja sikiää ympäri Suomen nettiä jatkuvasti, ja niistä on vaikea pysyä ajan tasalla – vaikkakin olisi kiinnostavaa kyetä seuraamaan niiden kehitystä. Siksi olisi hyvä, jos olemassa olisi iso paikka, johon kaikki listaisivat sivustonsa.

Linkkiportaali olisi vähän ilmoitusetusivua vaikeampi ylläpitää, koska kenen tahansa pitäisi kyetä lähettämään sivunsa sinne, ja siksi linkit pitäisi esitarkastaa ennen näyttämistä. Käytännössä työmäärä olisi varmaan sitä luokkaa, että yksi ihminen joutuisi käymään kahdesti viikossa katsomassa linkkiehdotukset läpi.

Propagandamateriaali

Alituinen ongelma tapahtumissa on työvoiman löytäminen. Animeunioni voisi ottaa tätä puolta entistä enemmän kontolleen esimerkiksi tarjoamalla yhteisen värväyssivun, jolla tapahtumajärjestäjät voivat ilmoittaa vänkäritarpeistaan. Siinä sivussa voisi tarjota infopakettia vänkäritoiminnasta yleensä.

Erityisen hyvä keino vänkäriyden kynnyksen laskemiseksi olisi luultavasti blogi, jossa tapahtumanjärjestäjät raportoisivat tapahtumistaan ja siitä, millaista niitä on järjestää. Blogiin voisi antaa kirjoitusoikeudet jälleen vähän laajemmalle määrälle väkeä, ja rohkaista jokaisen conin toimiväkeä kirjoittamaan ainakin yhden tai kaksi kirjoitusta sinne. Rehellinen ja avoin kuvaus järjestämiseen liittyvistä hommista toimisi sekä mainoksena tapahtumille että hyvänä houkuttimena uudelle työvoimalle.

4 vastausta artikkeliin “Suomen animemaailman etusivu”

  1. Otakunvirka kirjoittaa:

    Vartijat…

    (Arvosteluun liittymättä toivoisin, että mahdollisimman moni lukisi Vehin parannusehdotukset Animeunionin verkkopuolen suhteen. Asia on tärkeä ja ajankohtainen, ja näistä aiheista on tärkeä keskustella – minkä lisäksi kyseisten ehdotusten to…

  2. Darth Mauno kirjoittaa:

    Heips, kuten olet ehkä saattanut huomata, linkkasin tuon postauksen AU:n foorumien palautealueelle. Siellä siitä on versonut pientä keskusteluntynkää, johon nixu on nyt herättelemässä animeyhdistysten hallituksia mukaan osallistumaan.

  3. Veh kirjoittaa:

    Kiitokset ketjun aloittamisesta! Pääsin siitä pälkähästä että olisin itse joutunut miettimään paikan, johon tuosta raportoida :-)

  4. Neva kirjoittaa:

    Varsin hyviä parannusehdotuksia. Tiedänkin että olet Kupolin kanssa puuhannut alusta asti ja sen etusivu on varsin siististi toteutettu.

    Ehdotuksen ydin taitaa olla jaottelun lisääminen – periaatteessa bloginomaista raportointia, linkkejä sun muuta voi naputella aniki-foorumeillekin mutta hukkuvat siellä paljon helpommin kohinaan. Signaalisuhteen lisääminen tällaisilla uusilla alueilla olisi varmaankin paikallaan.

    Sellainen kysymys heräsi, kun olet kerännyt ulkoasusta pidempään kokemusta ja mainitsit että animeunionin nykyinen ulkoasu on kovin hajanainen, osaisitko/ehtisitkö auttaa asiassa?

Jätä vastaus