Nyt puhutaan kieliasioista. Eritoten siis japanin kielestä, ja sen kirjoittamisesta ja käyttämisestä. Aihe on piskuisen laaja käsiteltäväksi yhdessä blogimittaisessa kirjoituksessa, joten käyn läpi anime- ja mangaharrastamisen kannalta oleelliset pointit ja oletan, että käytte itse kiltisti opettelemassa kielen alkeet ennen kuin yritätte päteä japanilla internetissä.
Japanin kielellä ei ole ainoastaan yhtä, vaan kolme omaa merkistöä
Hiraganat ja katakanat ovat tavumerkistöjä, joissa molemmissa on samat tavut. Tavanomaisesti käytössä ovat hiraganat, mutta katakanoilla kirjoitetaan esimerkiksi lainasanat ja mangan ääniefektit.
Kanjit ovat sanamerkkejä, ja niitä on liikaa.
Koska me emme osaa noita merkistöjä, japani pitää kääntää meidän aakkosillemme
Kun länsimaalaisen ihmisen halutaan ymmärtävän edes jotain japanin merkkisekamelskasta, hirat, katat ja kanjit pitää muuttaa latinalaisille aakkosille. Tätä kutsutaan latinisaatioksi tai romanisaatioksi, tai toisinaan (ainakin Wikipedian mielestä virheellisesti) translitteroinniksi.
Katakanojen kääntäminen on erityisen hankalaa, koska ne ovat jo valmiiksikin lainasanoja – ja kuitenkin niillä voi kuvata vain rajoittuneen määrän äänteitä. Länsimaisista kielistä japaniin napatut sanat usein kokevat melko pahan raiskauksen matkan varrella jo tässä vaiheessa, ja toisinaan on hankala sanoa, että mikä jonkin katakanalla kirjoitetun nimen alkuperäisen version pitäisikään olla.
No – huoltahan ei välttämättä olisi, aina voisi kysyä alkuperäiseltä tekijältä että mikä nimi kyseessä pitäisi olla, mutta…
Keskimääräinen mangaka osaa englantia yhtä hyvin kuin keskimääräinen itäsuomalainen ruotsia
Eli kun japanilainen mangapiirtäjä neuvoo meille, että miten se ja se nimi pitäisi kirjoittaa länsimaisin aakkosin, on hyvät mahdollisuudet siihen, että hän tietää asiasta aivan yhtä vähän kuin mekin. Luultavasti vielä vähemmän.
Esimerkkitapaus: Eiichiro Odan One Piecessä Luffyn miehistön ensimmäinen jäsen on nimeltään Zoro Roronoa. Roronoa kirjoitetaan katakanalla, eikä se tarkoita yhtään mitään järkevää, joten se voisi hyvinkin olla oikea nimi, joka on napattu jostain toisesta kielestä. Esimerkiksi ranskasta – mistä löytyykin kuulu piraatti nimeltä l’Olonnais. Oda todennäköisesti löysi tämän referenssinimen japaninkielisestä hakuteoksesta, ja siksi ei tiennyt että miten se pitäisi oikeasti kirjoittaa – joten latinalaisin aakkosin tekstatussa Zoron etsintäkuulutuksessa lukee sitten vain ihan suora käännös katakanatavuista. Ja mangakan sanahan (valitettavasti) on laki.
Latinisaatio voidaan tehdä monella tavalla
Yleensä japanilaiset tavut muutetaan länsimaisille aakkosille kohdeyleisön kielestä riippuen. Erilaisia latinisaatiomenetelmiä on lukuisia, ja esimerkiksi Suomeen ei olla koskaan vaivauduttu vakiuttamaan yhtä ainoaa virallista menetelmää. Suomi ei sinänsä ole ongelma; meidän kielemme ääntämys vastaa hyvin paljolti japanin ääntämystä, mutta valitettavasti meidän latinisaatioillamme on tapana käydä monesti ikävä kieppi jonkin toisen, yleisemmin käytetyn länsimaisen kielen kautta. Tämän takia [tookjoo]-niminen Japanin pääkaupunki on suomalaisissa kartoissa Tokio, entinen pääkaupunki [kjooto] on Kioto, ja esimerkiksi eräs [doozoossa] harjoiteltava [zuudoo]-niminen kamppailulaji on dojossa treenattavaa judoa.
Isompi ongelma animen ja mangan harrastamiselle tästä tilanteesta syntyy siksi, että kun nykyajan aktiiviset internetajan nuoret lukevat netistä englanninkielisiä fanikäännöksiä (tai yhtä hyvin Fantsusta ostettuja enkkupokkareita), he törmäävät sellaisiin latinisaatioihin, jotka eivät sovi suomeen sitten lainkaan. Ja fanit oppivat nämä kirjoitusasun ja tottuvat puhumaan ääneenkin juuri niiden mukaisesti, ja sitten kun suomalainen kustantaja kehtaa kirjoittaa saman nimen suomijulkaisuun suomalaiseen kieliasuun sopivalla tavalla, syntyy valtaisa ryönämyrsky.
En liioittele. Kun Inuyasha-manga tuli Suomeen, tietty äänekäs fanipopulaatio todellakin oli raivoissaan siitä, että heidän ihkusuosikkihahmonsa, Sesshoomarun, nimi kirjoitettiin edellä esitellyllä tavalla. Netissä kun hahmon nimi on Sesshoumaru, ja suomalaiset olivat tottuneet myös lausumaan nimen ääneen noin. Ja pitkä oo kuulosti tämän takia heidän korviinsa tosi tyhmältä.
Mikäli seuraavan vastaavan turhan draaman aiheuttaja sattuu törmäämään tähän artikkeliin ennen kuin heittää ensimmäisen kourallisen kakkaa ilmaan, esitän hänelle lämpimän suosituksen välittömästä japanin alkeiden opiskelusta.
