Arkisto: Esittelyt

Riichi-mahjongin pikareferenssi

Aiheet: Artikkelit, Esittelyt
31. heinäkuuta 2011

Modernin japanilaisen mahjongin suosio Suomessa on paisunut huikeasti sitten parin vuoden takaisen edellisen riichiartikkelini. Nykyään riichiä näkee jokaisessa vähänkin suuremmassa japani- tai peliaiheisessa tapahtumassa – viimeksi juuri tänä viikonloppuna Ropeconissa.

Suomessa ja muualla Euroopassa käytettäväksi riichin variantiksi ovat vakiintuneet European Mahjong Associationin julkaisemat säännöt. EMA:n oppaasta löytää kattavan koosteen riichin toiminnasta, ja se käsittelee huolellisesti myös kaikenkarvaisia poikkeustapauksia ja erityissääntöjä, joita pelin taakaksi on aikojen myötä kehittynyt.

Rennossa illanviettopelissä EMA:n säännöt ovat minun makuuni liian raskaat, joten olen omien peliporukoideni kanssa karsinut niistä ylimääräisiä elementtejä pois ja yksinkertaistanut pisteytyksen. Tavallisesti kun suurin osa pistelaskun vaivasta tulee pohjapisteiden laskemisesta, vaikka ne yleensä vaikuttavat käden arvoon vain joitakin kymmeniä prosentteja.

Tarpeeksi agressiivisella karsimisella riichin pisteytys mahtuu mukavasti ja ymmärrettävästi kaksipuoleiselle A5-paperille. Kas tässä myös teidän käyttöönne:

Esittely: Yu-Gi-Oh: The Abridged Series

Aiheet: Artikkelit, Esittelyt
9. syyskuuta 2008

Yu-Gi-Oh lienee suomalaisille tuttu lähinnä Sangatsun tunnollisesti alkuperäisen japanilaisen mangan menoa ja meininkiä noudattavan mangasarjan kautta. Englanninkielisissä maissa (joissa ollaan liian laiskoja lukemaan) isompi juttu on sarjan animeversio, joka (epä)onnekseen päätyi 4kidsin vähemmän hellään huomaan ja tehokäsittelyyn kelvatakseen herkille yhdysvaltalaisille lapsille. Saksimisen yhteydessä katosivat muun muassa käsiaseet ja koko sarjan ensimmäinen kausi, koska siinä ei pelattu oikeaa, helposti tuotteistettavaa korttipeliä.

No, Yu-Gi-Oh oli jo ennestäänkin tunnettu camp-henkisestä naurettavuudestaan – sen maailmassahan lasten korttipelit ovat elämääkin vakavampi asia – ja kun 4kids pääsi tekemään omaa taikaansa, oltiin jo viittä vailla parodian puolella. Little Kuriboh -nimimerkillä netissä kulkeva brittiherrasmies oli sitten se henkilö, joka päätti kiskoa sarjasta loputkin naurut irti saksimalla vielä 4kidsin versiotakin entisestään ja dubbaamalla sen kokonaan uudestaan. Tuloksena on Yu-Gi-Oh: The Abridged Series.

Yhdysvaltojen paras lasten korttipelin pelaaja pukeutuu maansa lippuun. Ja on iältään lähempänä kolmea kuin kahta kymmentä vuotta.

Abridged Series on kärkikaartin animealan huumoria internetissä. Se on yksinään aiheuttanut enemmän meemejä kuin mistä jaksan pysyä kärryillä, ja voin taata, että jos sen ensimmäisen kauden katsoo kaveriporukan kera, koko porukalla on siitä lähtien kymmenkunta uutta lentävää lausetta vakiokäytössä.

Abridged on laiton fanidubbi, ja joutunut aina toisinaan muuttamaan pois tekijänoikeuksia ylläpitävien tahojen tieltä. Se on myös ratkiriemukas, enkä siksi tunne lainkaan mielipahaa suositellessani sitä teille lämpimästi. Jos minulta kysytään, jo pelkästään Abridgedin laillistaminen olisi riittävä syy tekijänoikeuslakien muuttamiseen kansainvälisesti. Sarja löytyy nykyisellään osoitteesta http://www.yugiohtheabridgedseries.com/ – ja mikäli linkki pääsee kuolemaan, suosittelen käyttämään avuksi Googlea. Hyvä internethuumori ei onneksi koskaan oikeasti kuole.

Neljä miestä kermavaahtoleivosten ihmemaassa

Aiheet: Artikkelit, Esittelyt, Näkökulmat
5. syyskuuta 2008

Mitä saadaan, kun entisen fanitytön, nykyisen kärttyisän animutädin, nenän ääreen istutetaan pläjäys homoja leipureita, jotka kakkujen lomassa luovat toisiinsa Lämpöisiä Katseita? Kyseessähän on siis Antique Bakery, johon olen kyllä oikeaa sukupuolta mutta rapiat 10 vuotta liian wanha. ”Neljä bishimiestä perustavat kakkukahvilan” ei kenties herätä animunörtissä kaikkein heterointa mielikuvaa – ja heterous on tästä teoksesta kaukana! Onhan kaikilla jo mansikka suussa?

Mies löytää sateessa miehen.

Aloitan toteamalla, että Antique Bakery on aivan hirveää tuubaa. Aivan. Hirveää. Tuubaa. Se saa sinut kiemurtelemaan tuolissa nolona ja häpeämään sitä, että a) tällaista tehdään b) tällaista ostetaan c) joku saa rahaakin tästä. Mikä sitten antiikkileipomossa niin nyt mättää? Siinähän on herkullisia kakkuja, ja siinä puhutaan ranskaakin! Tai no, japanilaiseen tapaan jotain epämääräisesti ranskaa muistuttavaa sössötystä.

Hahmot. Voi jeesus jos oikeat homot olisivat tuollaisia niin hyökkäisin kyllä jokaisen poikaparin kimppuun raivaussahalla. Leipomohomoista yksi itkee kuin pahinkin emo jos sukanväri on väärä, toinen ahdistuu naissukupuolen läsnäolosta ja muuttuu ”demonisen charmin homoksi” laittamalla ylleen nahkatakin ja aurinkolasit. Tekisi mieli survoa niiden takaosaan Tom of Finlandin piirroksia. Ne läpsivät toisiaan suuttuessaan. Hyvä kun eivät käsilaukulla lyö. Ne puhuvat miellyttävän matalalla äänellä tunteistaan ja punastelevat. Ne käyttäytyivät kuin 13-vuotiaat tytöt. Ne…aargh! Voisiko kohderyhmä-ajattelu olla yhtään selvempää? ”Hei, houkutellaan kaikki koulutytöt sarjan faneiksi tekemällä hahmoista tuollaisia stnan vässyköitä”. Ainoastaan päähahmossa on jotain yritystä ja ns. munaa (vain kuvainnollisesti tähän mennessä), mutta eiköhän siitäkin saada rasittava lässypässy kun sarja etenee. Ngh!

Demonisen charmin homo *. Kyllä, siitä lentää korpinsulkia.

Pyhän vihanpurkauksen myötä varmaan ihmettelette että jos en pidä poikarakkaussarjoista, niin miksi minä katson tätä? Koska viha on terapeuttista? Koska tämä on sarja, jota on hauska katsoa porukalla ja nauraa? Koska oikeastaan salaa nautin tästä? Oikeastaan katson tätä siksi, että se on tahattoman humoristinen. Miesten tanssi sateessa ja päähenkilön trauma siitä, että joutui syömään kakkua, jaksavat naurattaa. Vähän niin kuin katsoisi, kuinka lapsi esittää poliisia. Sarja on niin tohkeissaan tunteikkaasta draamasta, mutta sen läpi on niin turkasen helppo nähdä – ahdistuvat miehet ovat vain tyypillisiä fanityttöjen fantasioiden ruumiillistumia.

Mutta siinä on hyvännäköisiä kakkuja – joiden kermavaahtokuorrutteenkin vatkaaminen on niin pirun kaksimielisen näköistä…

p.s. Wikipedia paljastaa, että alkuperäismangasta on tehty myös tv-drama. Voihyvääpäivää. Harmi että sitä ei löytynyt mistään, sillä olisin mielelläni jakanut senkin kanssanne.

* = Vannon etten keksinyt tätä itse! Sitä kutsutaan sarjassa tuolla nimellä, katsokaa jossette usko, ruojakkeet.

Mahjong – oletko mummo vai yakuza?

Aiheet: Artikkelit, Esittelyt
3. syyskuuta 2008

Ilokseni huomasin, että uusimmassa Japan Popissa (numero 06-2008) on käsitelty mahjongia. Käsittely tosin tapahtui laajemman lautapeliartikkelin yhteydessä ja oli siksi melko suppea – ja jätti sellaisen olon, ettei kirjoittaja välttämättä ole itse pelannut peliä lainkaan. Uusia pelaajia teksti ei ainakaan vedä kovin paljoa puoleensa, vaikka sellaisia mieluusti Suomen pelipiireihin tarvittaisiin, joten ajattelin, että nyt on hyvä sauma Sutkulle korjata tilanne. Ensinnäkin, kaikkein tärkein asia mahjongista on…

"Ai mahjongia vai? Hei tiedän sen pelin, pelaan sitä aina Älypäässä!"

…että se ei ole tämä peli. Pelivälineet ovat likimain samat, mutta muuten tällä ”pasianssimahjongilla” tai ”Shanghai-mahjongilla” ei ole mitään tekemistä oikean mahjongin kanssa. Oikeaa mahjongia pelaa neljä ihmistä yhtä aikaa, ja se on hyvin paljon tällaista tiilenyhdistelyajantappokonstia vaikeampi peli.

Vähiten tämä ei johdu siitä, että mahjong-sääntöjä on ainakin yhtä monta kuin on maita, joissa peliä pelataan. Säännöt voivat erota toisistaan radikaalistikin, ja tämän vuoksi stereotypisiä mahjong-pelaajiakin on olemassa kahta lajia:

  1. Kiltit kiinalaiset mummot tappavat luppoaikaansa pelaamalla mahjongia puistossa kaiket päivät. Voita, niin saat hyvää mieltä; häviä, niin et. Kummatkin saavat ennen pitkää epilepsian.
  2. Karskit yakuzat tappavat luppoaikaansa pelaamalla mahjongia savuisassa ja salaisessa pelikellarissa yön yli. Voita hyvin, niin olet upporikas; häviä hyvin, niin olet loppuelämäsi veloissa ja paria sormea köykäisempi.

Kummallekin peliporukalle löytyy omat sääntönsä. Mikäli mummomahjong kuulostaa kiinnostavammalta, suosittelen etsimään jostain kiinalaisia tai yhdysvaltalaisia sääntöjä; me pelaamme modernia japanilaista eli riichi-mahjongia (tunnetaan myös nimellä reach-mahjong). Se onnistuu yhtä aikaa vaatimaan pelaajaltaan sekä runsain mitoin taitoa että rutkasti onnea.

Edellisen kappaleen ”me” tarkoittaa niitä anime- ja mangapiireissä pyöriviä ihmisiä, jotka mahjongiin ovat tutustuneet. Useimpien pelihimo on herännyt vetävästi yakuzojen mahjongpeleistä kertovan Akagi-animen näkemisen jälkeen. Peliporukkaa on monesti kokoontunut esimerkiksi irkkiin #pelit-kanavalle B2IRC-verkkoon, ja onpa ilmoilla ollut myös alustavia puheita siitä, että Desuconissa olisi mahjongia ihan ohjelmana asti. Savukonettakin lupailivat.

Desuun on vielä hyvin aikaa, joten kuka tahansa kiinnostunut ehtii opetella riittävän taitavaksi päteäkseen siellä. Aloittelijaystävällinen opastus riichi-mahjongin saloihin löytyy osoitteesta http://guide.riichi.nl/. Sen sijaan hyviä sääntö- ja pistetaulukkotiivistelmiä on niin harvassa, että olen joutunut tekemään sellaiset itse. Jaan ne nyt myös teidän kanssanne:

Aina ei ennätä sutaisemaankaan

Aiheet: Artikkelit, Esittelyt
4. toukokuuta 2008

Tenttikausi iski, joten Sutkukin joutuu väliaikaisesti vetämään henkeä. Jottei blogi aivan kuitenkaan hiljenisi, käytän tämän tilaisuuden ohjatakseni teitä kiehtovamman viihteen äärelle.

Double K - Kamina ja Kittan ovat nyt koppalakkeja

Double K on captainosaka-nimimerkillä kulkevan devianttiartistin vasta alkanut webbisarjakuva, joka sekoittaa keskenään viime vuoden shoonenanimetapausta Tengen Toppa Gurren Lagannia ja Miami Vicea. Jos TTGL:ää fanitat (ja kukapa ei fanittaisi?), kannattaa käydä tutustumassa.

Esittely: Sumire 16-sai!!

Aiheet: Artikkelit, Esittelyt
12. huhtikuuta 2008

Suomessa julkaistavat shoonen-sarjakuvaksi luokiteltavat teokset ovat ainakin toistaiseksi olleet hyvin suurelta osin toimintaa ja seikkailua. Väkivalta ja voimatasot ovat kuitenkin vain toinen puoli japanilaisille teinipojille suunnatusta viihteestä. Haluavathan pojat testosteronibuustien lisäksi myös nähdä paljon söpöjä tyttöjä.

Kun teoksen sisältö liikkuu ihmissuhderintamalle, sarjakuvien asetelmista tulee yllättäen hyvin arkipäiväisiä. Immersion on tärkeä olla mahdollisimman hyvä, jotta nuoret saadaan koukkuun usein hyvin mielikuvituksettomiin ja itseään toistaviin tarinoihin. Nuorten poikien kohderyhmässä erityisen suosittu tapahtumapaikka on koulu – siellähän melkein kaikki potentiaaliset lukijat joutuvat päivänsä viettämään. Tämän takia yksi shoonenin tärkeimmistä genreistä onkin koulukomedia.

Shoonen-koulukomedioissa merkittävässä roolissa on aina liuta tyttöjä. Eroa eri sarjojen välille tulee korkeintaan siitä, että istutetaanko tyttöjen keskelle persoonaton poika lukijan samaistumiskohteeksi, vai annetaanko tyttöjen vain vuorovaikuttaa keskenään. Tällä kertaa esiteltävä sarjakuva, Sumire 16-sai!! (suom. Sumire 16 vuotta), on sijoittanut itsensä jossain määrin näiden kahden ratkaisun välimaastoon.

Sumire 16-sai!!

(lisää…)

Esittely: Let’s Bible!

Aiheet: Artikkelit, Esittelyt
24. maaliskuuta 2008

Kun harrastaa asioita, jotka ovat peräisin aivan toisesta kulttuuripiiristä, saavuttaa toisinaan yllättäviäkin etuja. Aasialaisten sarjakuvien puolella yksi minua aina huvittanut elementti on kristinuskon sekoittaminen tarinaan. Japanilaiset eivät jaksa paneutua oikein omienkaan uskontojensa syvempään sielunelämään, joten heidän käsityksensä kristinuskosta jää useimmiten hyvin pinnalliseksi. Kun kapea tietämys sekoittuu populaarikulttuuriin, tuloksena on tarpeeksi herneitä tukkimaan konservatiivisempien tätien nenät pysyvästi.

Yksi kaikkein mehukkaimmista kristinuskon sarjakuvamuotoisista tulkinnoista on Let’s Bible! -niminen lyhytsarja. Sen tekijät, käsikirjoittaja In-Wan Youn ja piirtäjä Kyung-Il Yang, ovat olleet myös paljon tunnetumman Shin Angyo Onshin takana, ja ovat (ainakin teknisesti) kerrassaan taitavia sarjakuvamaakareita.

Let’s Bible - introkuva

Kuten tekijöiden nimistä saattaa arvatakin, he ovat molemmat korealaisia. Tämä kytkee Let’s Biblen yhteen ensimmäisen aapissivuni kanssa – sekä Shin Angyo Onshi että Let’s Bible näyttävät mangalta, tuntuvat mangalta ja haisevat mangalta, mutta eivät ole japanilaisten tekemiä. Etelä-Korean ja Japanin välillä on tarpeeksi jännitteitä siihen, että korealaisen sarjakuvan kutsumista japanilaisella termillä voitaisiin pitää vähintäänkin epätahdikkaana – sen sijaan korealaisesta sarjakuvasta käytetään tavanomaisesti heidän omaa vastaavaa termiään, manhwaa.

Tässä tapauksessa asia ei ole näinkään helppo. Sekä Shin Angyo Onshi että Let’s Bible on nimittäin julkaistu alkujaan Japanissa. Let’s Biblen tapauksessa ensijulkaisu tapahtui Square-Enixin Young Gangan -lehdessä. Anime News Networksin mielestä ainakin SAO on manhwaa, mutta kumpikin sarjakuva on niin häilyvästi kahden termin rajoilla, että niiden lokeroiminen jäänee itse kunkin lukijan omien henkilökohtaisten mieltymysten varaan.

Palataan takaisin Let’s Bibleen. Tämä manga/manhwa julkaistiin kahdessa peräkkäisessä Young Ganganin numerossa, ja on vain vajaat 70 sivua pitkä. Se ei ole juoneltaankaan mitenkään kummoinen, joten en vaivaudu välttelemään juonipaljastuksia. Leikkauksen jälkeinen ”esittely” siis spoilaa koko sarjakuvan. (lisää…)