Arkisto: Artikkelit

Aina ei ennätä sutaisemaankaan

Aiheet: Artikkelit, Esittelyt
4. toukokuuta 2008

Tenttikausi iski, joten Sutkukin joutuu väliaikaisesti vetämään henkeä. Jottei blogi aivan kuitenkaan hiljenisi, käytän tämän tilaisuuden ohjatakseni teitä kiehtovamman viihteen äärelle.

Double K - Kamina ja Kittan ovat nyt koppalakkeja

Double K on captainosaka-nimimerkillä kulkevan devianttiartistin vasta alkanut webbisarjakuva, joka sekoittaa keskenään viime vuoden shoonenanimetapausta Tengen Toppa Gurren Lagannia ja Miami Vicea. Jos TTGL:ää fanitat (ja kukapa ei fanittaisi?), kannattaa käydä tutustumassa.

Suomen animemaailman etusivu

Aiheet: Artikkelit
23. huhtikuuta 2008

Lisäys 25.4.2008: Tähän viestiin liittyvää keskustelua käydään juuri nyt Animeunionin keskustelualueilla

Olen siitä onnellisessa asemassa, etten vieläkään ole sotkeutunut pahemmin Animeunionin toimintaan. Siksipä minun on helppo laukoa ehdotuksia ja kommentteja AU:n webbipuolesta. Voin astua vapaasti muiden varpaille kun en tiedä että kenen jalkoja tallaan ja kunka pahasti. Ja voin väärinymmärtää asioitakin huolettomasti.

Animeunioni - portti animeen ja mangaan Suomessa

Animeunioni, omien sanojensa mukaan ”kommunikaatiokanava monien Suomen paikallisesti toimivien animeyhdistyksien välillä”, on pyrkinyt olemaan apuna asioiden, kuten Animeconin, organisoinnissa. Viime vuosina sen vaikutus on kuitenkin lähinnä jäänyt Aniki.fin alaisuudesta löytyvän keskustelualueen ylläpitoon. Unionin merkittävä ongelma lienee siinä, että se haluaisi auttaa tapahtumien järjestämisessä ja olla niissä näkyvästi mukana, mutta ensinnäkään AU:lla ei ole väkeä tekemään noita asioita, ja toiseksi kovin moni järjestäjä ei välttämättä halua sitä huseeraamaan tapahtumansa kimppuun. Vapaaehtoiselle harrastustoiminnalle kun on ominaista se, että sitä lähinnä haluaa tehdä kivalla omalla porukalla omia tavoitteita ajaen, eikä suuren (ja usein hankalan) yhteistyöelimen kanssa kokouksissa neuvotellen.

Tämä on saanut minut ulkopuolisena ihmisenä miettimään, että AU:n painopiste saattaa hyvinkin olla väärässä paikassa. Ei Animeunionin välttämättä tarvitsisi olla aktiivinen toimija yhtään missään. Tapahtumia tuntuu syntyvän nykyään runsaasti ihan itsestään, ja internetissäkin on paljon kilpailevia nettisivustoja, jotka uutisoivat Animeunioni.orgia tai jopa au.aniki.fin Ajankohtaista-lautaa paremmin. Sen sijaan se, mitä nykyään todella kaivattaisiin, olisi yhteinen näkyvä ilmoitustaulu – ”Suomen animemaailman etusivu”, josta voisi helposti tarkastaa kaikki merkittävät tapahtuma-ajat ja päivämäärät.

Idea tällaisesta sivustosta ei ole minun, vaan sen perustamista on jo mietitty pitkään. Minultakin kyseltiin ideoita sitä varten jo kauan sitten – mutta mitään näkyvää ja julkista ei ole edelleenkään esillä, joten oletan että kukaan ei puuhastele asian kanssa aktiivisesti. Vastikään Kupolin irkkikanavalla käydyn keskustelun innoittamana päätinkin nyt listata itse näkemykseni siitä, mitä tällaisen sivuston pitäisi sisältää.

  • Yhtenäinen visuaalinen teema kaikkiin palveluihin
  • Uutisetusivu, johon puolivapaa pääsy – kaikille AU:n yhteistyökumppaneille ja jäsenseuroille mahdollisuus kirjoittaa vapaasti ilmoituksia
  • Näkyvä kalenteri, johon ilmoitukset ja uutiset linkitetään
  • (resurssien riittäessä) Linkkiportaali, joka listaa Suomen animesivustot tapahtumista ja kaupallisista toimijoista fanisivustoihin saakka; käyttäjät voivat lähettää omat sivunsa itse näkyville
  • (resurssien riittäessä) Propagandamateriaalia vapaaehtoistyöläisten hankkimiseen – sivu, jolla tapahtumat voivat hakea itselleen työvoimaa, ja mahdollisesti esim. blogi, johon tapahtumien järjestäjät kertovat tapahtumistaan ja niiden valmistelusta

Leikkauksen takana tarkemmat perustelut näille. (lisää…)

Esittely: Sumire 16-sai!!

Aiheet: Artikkelit, Esittelyt
12. huhtikuuta 2008

Suomessa julkaistavat shoonen-sarjakuvaksi luokiteltavat teokset ovat ainakin toistaiseksi olleet hyvin suurelta osin toimintaa ja seikkailua. Väkivalta ja voimatasot ovat kuitenkin vain toinen puoli japanilaisille teinipojille suunnatusta viihteestä. Haluavathan pojat testosteronibuustien lisäksi myös nähdä paljon söpöjä tyttöjä.

Kun teoksen sisältö liikkuu ihmissuhderintamalle, sarjakuvien asetelmista tulee yllättäen hyvin arkipäiväisiä. Immersion on tärkeä olla mahdollisimman hyvä, jotta nuoret saadaan koukkuun usein hyvin mielikuvituksettomiin ja itseään toistaviin tarinoihin. Nuorten poikien kohderyhmässä erityisen suosittu tapahtumapaikka on koulu – siellähän melkein kaikki potentiaaliset lukijat joutuvat päivänsä viettämään. Tämän takia yksi shoonenin tärkeimmistä genreistä onkin koulukomedia.

Shoonen-koulukomedioissa merkittävässä roolissa on aina liuta tyttöjä. Eroa eri sarjojen välille tulee korkeintaan siitä, että istutetaanko tyttöjen keskelle persoonaton poika lukijan samaistumiskohteeksi, vai annetaanko tyttöjen vain vuorovaikuttaa keskenään. Tällä kertaa esiteltävä sarjakuva, Sumire 16-sai!! (suom. Sumire 16 vuotta), on sijoittanut itsensä jossain määrin näiden kahden ratkaisun välimaastoon.

Sumire 16-sai!!

(lisää…)

Harrastaja-aapinen #3: Mangalehdet

Aiheet: Artikkelit, Harrastaja-aapinen
11. huhtikuuta 2008

Harrastaja-aapisen toisessa osassa ehdittiin animen määrittelemisen lisäksi kahlata läpi myös animeteosten julkaisupuolta. Nyt samoja asioita aletaan käsitellä mangajulkaisemisen puolelta.

Shonen Jump, shoonen-lehtiRibon, shoojo-lehtiAfternoon, seinen-lehtiYou, josei-lehti

Japanissa valtavirtasarjakuva julkaistaan useimmiten ensimmäiseksi suurissa kokoelmalehdissä, jotka ilmestyvät viikottain, joka toinen viikko tai joka kuukausi. Tunnetuin näistä on varmaankin Shueisha-kustantamon Shonen Jump, josta löytyvät esimerkiksi sellaiset pikkunimet kuin Naruto, Bleach ja One Piece.

Yhdessä kokoelmalehden numerossa voi olla monen kymmenen eri sarjan uusimmat luvut, ja kun luvussa on tavanomaisesti kuutisentoista sivua, tuloksena on tuhti paketti luettavaa. Monesti lehtiä kuuleekin kutsuttavan puhelinluetteloiksi. Lempinimi on usein osuva myös paperilaadun puolesta.

Osa kokoelmalehtien sisällöstä on niin kutsuttuja one-shotteja, jotka jatkuvat vain yhden tai muutaman peräkkäisen lehden ajan. One-shotit ovat tavanomainen keino uusille mangapiirtäjille päästä alalle mukaan. Jos lyhytsarjakuva saa paljon suosiota osakseen, lehti saattaa palkata piirtäjän tekemään samasta aiheesta jatkuvan sarjan. Jos olet jonkin ikuisuussarjan fani, kannattaa kokeilla etsiä netistä sen prototyyppiversiota. Esimerkiksi vasta viime aikoina on paljastunut, että One Piecen one-shot-versioilla eli Romance Dawn -piraattitarinoilla olikin aika paljon enemmän tekemistä OP:n pitkän juonen kanssa kuin ensilukemalta olisi voinut kuvitella.

Kun piirtäjä pääsee piirtämään jatkuvaa tarinaa mangalehteen, hän monesti piirtää sitä niin pitkään kuin sen suosio kestää. Dragon Ball on hyvin tunnettu esimerkki sarjasta, joka oli niin suosittu, ettei sitä vain ylipäätään meinattu onnistua lopettamaan. Yleisen käsityksen mukaan piirtäjä Akira Toriyama olisi halunnut päättää tarinan jo Namek-saagan jälkeen albumin 27 paikkeilla. Shonen Jumpin toimittajille tämä ei kelvannut, ja Toriyama saikin piirtää vielä Cell-saagan ja Buu-saagan ennen kuin pääsi mangastaan eroon. Kokonaispituutta Dragon Ballille kertyi 42 albumia, ja TV-anime jatkoi vielä siitäkin eteenpäin keksimällä omaa tarinaansa.

Kun sarjaa on ehtinyt ilmestyä mangalehdessä 6-10 luvun verran, luvuista muodostetaan noin parisataasivuinen albumijulkaisu. Albumit ovat hyvin samankaltaisia suomalaisen Lehtipiste-mangan kanssa. Monesti piirtäjä lisäilee albumijulkaisuun jotain ylimääräistä herkkua, kuten erillisiä juttunurkkauksia tai taidesivuja. Albumijulkaisut painetaan myös (onneksi) kokoelmalehtiä paremmalle paperille, joten ne kestävät pidempään ja niitä kehtaa pitää kirjahyllyssäkin.

Kokoelmalehdillä on se arvokas puolensa mangakulttuurissa vielä albumijulkaisujen jälkeenkin, että ne auttavat jakamaan sarjakuvat eri kategorioihin kohderyhmien perusteella. Mangakustantaminen on niin hyvin kaupallistunut ja kaavoihinsa kangistunut ala, että lehdet yleensä kohdistetaan tarkalle kohderyhmälle iän ja sukupuolen mukaan, ja lehtien sisältö yrittää parhaansa mukaan vastata kohderyhmänsä toiveita. Merkittävimpien ryhmien nimet ovat kenties manga-alan tärkempiä termejä. Aapinen käsittelee niitä tarkemmin myöhemmin, nyt vain lyhyt tiivistelmä:

shoonen: varhaisteini-ikäiset ja teini-ikäiset pojat
shoojo: varhaisteini-ikäiset ja teini-ikäiset tytöt
seinen: myöhäisteini-ikäiset pojat ja nuoret aikuiset miehet
josei: myöhäisteini-ikäiset tytöt ja nuoret aikuiset naiset

Harrastaja-aapinen #2: Anime

Aiheet: Artikkelit, Harrastaja-aapinen
30. maaliskuuta 2008

Animen, eli japanilaisen animaation, määritelmä ei ole koskaan aiheuttanut kovin vakavaa terminillitystä alan piireissä. Tästä on kiittäminen montaakin asiaa. Animaation tekeminen maksaa ja vaatii paljon ammattitaitoa, joten animen suosiolla rahastaminen ei ole houkuttelevaa, ja toisaalta tekijöilläkin on tarpeeksi ammattiylpeyttä siihen, etteivät he halua väittää olevansa tekemässä pelkästään ”japanilaista piirrettyä”. Kaiken lisäksi anime-sanaa on muutenkin paha yrittää rajata tarkasti, ja rajaukset ovat helposti epäintuitiivisia. Esimerkiksi Muumit esiintyvät säännöllisesti japanilaisissa ”Top 100 animea ikinä”-listoissa ja myös Peukaloisen retket ja Alfred J. Kwak ovat japanilaista kädenjälkeä. Lisäksi Animatrixin kaltaiset puoliksi lännessä ja puoliksi idässä toteutetut teokset tekevät rajanvedon hyvin vaikeiksi.

Muumilaakson tarinoita on myös animea

Suomessa anime- ja mangamarkkinoiden suhde on melko epätavanomainen verrattuna moneen muuhun länsimaahan. Meillä mangaa saa halvalla jokaisesta Lehtipisteestä, ja kustantajien edustajat ovat suorassa kontaktissa harrastajien kanssa ja ottavat vastaan palautetta. Animea julkaisevat puolestaan suuret pohjoismaiset DVD-talot, joilta tuntuu olevan vaikea kiskoa tietoon edes tulevia julkaisuja ja niiden aikatauluja. DVD:issä on lisäksi kautta aikain ollut runsaasti monen sorttisia laatuongelmia. Suuri osa aktiivisista harrastajista onkin oppinut karttamaan Anttilan hyllyillä myytäviä levyjä. Suomessa harrastetaan usein ensisijaisesti mangaa, ja animea katsellaan siinä sivussa.

Koska suomalaisten julkaisujen taso on mitä on, ja esim. Yhdysvalloista tilattaessa kuluttajansuoja on heikko ja ostoprosessi hankala, käytännössä katsoen koko harrastajapiiri on tottunut hakemaan animejaksonsa laittomasti internetistä. Toki laiton latailu on yleistä muuallakin maailmassa, mutta silloin kun tarjolla on paljon hyvälaatuista laillista tavaraa, muodostuu myös porukoita, jotka pyrkivät ostamaan kaiken animensa. Suomessa tällaisia moraaliaan vartioivia harrastajia on häviävän vähän. Meille netistä ladatun animen katselu on kuin masturbointia – kaikki tekevät sitä, vaikka monet mieluusti vaikenevatkin asiasta visusti.

Animejulkaisuista ja niiden tarpeesta

Animetuotanto on varsin kaavamaista. Perinteisesti teokset on jaoteltu kolmeen kategoriaan; elokuviin, OVA:ihin ja TV-sarjoihin. Näitä erottaa toisistaan sekä julkaisumuoto että pituus. Elokuvat ovat elokuvateattereissa julkaistuja itsenäisiä animepläjäyksiä. OVA on lyhenne sanoista Original Video Animation (monesti näkee myös termiä OAV eli Original Animation Video) ja niitä julkaistaan suoraan kotivideomyyntiin, mikä antaa animestudiolle vapaammat kädet teoksen sisällön suhteen.

TV-sarjoja esitetään kerran viikossa, ja niiden pituus on lähes poikkeuksetta jokin 12:n ja 13:n monikerta – eli sarjoja esitetään neljännesvuoden pituisissa blokeissa. Tavallisesti animesarja kestää yksi tai kaksi blokkia, eli 12-13 tai 24-26 jaksoa. Tämän vuoksi aina neljännesvuosittain internetin animepiirit täyttyvätkin uusista sarjoista ja niihin liittyvistä keskusteluista – Japanissa esitetyt sarjat kun päätyvät tavanomaisesti viikossa fanikäännettyinä nettiin. Eritoten huhtikuun ja lokakuun alut ovat usein olleet mainiota aikaa olla animeharrastaja.

Ennen pitkää TV:ssä esitetyt animesarjat päätyvät DVD:ille saakka. Koska alkuperäinen tuotantotahti on hyvin kireä, monet studiot korjailevat kädenjälkeään DVD-julkaisuja varten. Faneja houkutellaan käyttämään rahaansa kiekkoihin usein myös ylimääräisillä visuaalisilla detaljeilla, kuten miespuoliselle yleisölle kohdistettujen sarjojen tapauksessa pikkuhousuilla ja nänneillä. Tässä alla muutama netistä löytynyt kuva, jotka esittelevät DVD-parannuksista Goshuushoo-sama Ninomiya-kuniin ja Mahoo shoojo Lyrical Nanoha StrikerS:iin.

Muokkauksia Goshuushoo-sama Ninomiya-kunin DVD:ltäMuokkauksia Nanoha StrikerSin DVD:ltä

Aivan kaikki kuvat eivät välttämättä ole todenmukaisia.

Paitsi visuaalisen tyylinsä puolesta, anime ja manga kytkeytyvät toisiinsa myös siksi, että jos teoksesta on olemassa anime, siitä yleensä löytyy mangakin. Yleisimmin sarjakuva on juurikin alkuperäinen teos, ja tullut poimituksi jonkin animaatiostudion projektiksi vasta osoittauduttuaan kaupallisesti riittävän kannattavaksi. Studiot ovat usein ahneita poimimaan parhaat mangat käyttötavarakseen, mistä onkin seurannut lukemattomia animaatioprojekteja, jotka ovat joutuneet harhautumaan omille juoniurilleen niiden saatua alkuperäismangat kiinni.

Monessa tapauksessa vaihtoehtona on siis joko animaatiosarjan katsominen tai sarjakuvan lukeminen. Useimmat tuntuvat ennemmin valitsevan animen. Sen minkä he menettävät kokemuksensa hallittavuudessa, he saavuttavat tyylissä ja tunnelmassa. Itse kuulun vastakkaiseen leiriin, ennen kaikkea sen vuoksi, että animen katsominen vie aivan liian paljon aikaa. Vain harvassa sarjassa tyylivoitot ovat niin suuria, että korvaavat sen, että joudun näkemään paljon enemmän vaivaa teoksen katsomiseksi.

Olisin jopa valmis esittämään sellaisen kannan, ettei animeteollisuuden olemassaolo ole välttämättä mitenkään tarpeellista. Harrastajille animen hyöty on yleensä ollut siinä, että liikkuvan kuvan avulla on paljon helpompi houkutella uutta väkeä mukaan porukoihin – sarjakuvan lukeminen kun on niin vaivalloista. Kuitenkin animen tekeminen on kallista, ja täten myös sen kuluttaminen maksaa paljon. Hinta/kulttuurinautinto-suhde käy DVD:iden kanssa helposti hyvin huonoksi. Jos animeteollisuus lyhistyy fanikäännöksiin, en välttämättä jää kovin paljoa sitä kaipaamaan.

Harrastajatyypitys

Aiheet: Artikkelit
28. maaliskuuta 2008

Harrastaja-aapinen jatkuu piakkoin, mutta tässä välissä täytän tyhjyyttä avuliaalla kaaviolla.

Harrastajatyypitys

Sutku täysikuntoisena

Aiheet: Artikkelit, Meta
25. maaliskuuta 2008

Pääsiäisen aikana Sutku on hiljalleen virittäytynyt täyteen edustuskuntoonsa. Olli Etuaho aka Hectigo teki Sutkua varten nyt näkyvillä olevan mainion Uke-Joe-teeman, mistä suuret kiitokset hänelle. Lisäksi blogi on saanut erillisen tietosivunsa, joka kertoo suurelta osin samat asiat kuin alkuperäinen tervetuloa-viestikin. Ennen kaikkea se selittää sen, mitä ”sutku” on:

Blogin nimi on kieli poskessa annettu ehdotus uudesta termistä mangan paikalle. Jos länsimaiset kustantajat saavat vakioitua manga-sanan tarkoittamaan kaikkea sarjakuvaa jota he haluavat kutsua mangaksi, termistä tulee harrastajien kannalta käytännössä arvoton. Tässä vaiheessa on oikea hetki alkaa puhua sutkusta; sarjakuvasta, joka on julkaistu ensisijaisesti Japanin markkinoita ajatellen, ja joka siis säilyttää ne visuaaliset ja kaunokirjalliset ominaisuudet, joiden takia useimmat ihmiset mangaa ylipäänsä alkoivat lukea.

Muut lisäykset koskevat sivupalkkia, jonka alareunasta löytyvät nyt RSS-linkit sekä mahdollisuus rekisteröidä oma käyttäjätunnus kommentointia varten. Niiden yläpuolelta myin sieluani parin sadan neliöpikselin verran Googlen mainokselle. Toinen mainos löytyy kommenttien yläpuolelta yksittäisten artikkeleiden sivuilta. Mainokset eivät ole paikoillaan siksi, että uskoisin kykeneväni ansaitsemaan rahaa Sutkulla – sen sijaan minua kiinnostaa saavuttaa vähän kokemusta Googlen mainospuolen toiminnasta ja nähdä, että mitä kummaa tällaisen blogin lukijoille saatetaan yrittää kaupata.

Esittely: Let’s Bible!

Aiheet: Artikkelit, Esittelyt
24. maaliskuuta 2008

Kun harrastaa asioita, jotka ovat peräisin aivan toisesta kulttuuripiiristä, saavuttaa toisinaan yllättäviäkin etuja. Aasialaisten sarjakuvien puolella yksi minua aina huvittanut elementti on kristinuskon sekoittaminen tarinaan. Japanilaiset eivät jaksa paneutua oikein omienkaan uskontojensa syvempään sielunelämään, joten heidän käsityksensä kristinuskosta jää useimmiten hyvin pinnalliseksi. Kun kapea tietämys sekoittuu populaarikulttuuriin, tuloksena on tarpeeksi herneitä tukkimaan konservatiivisempien tätien nenät pysyvästi.

Yksi kaikkein mehukkaimmista kristinuskon sarjakuvamuotoisista tulkinnoista on Let’s Bible! -niminen lyhytsarja. Sen tekijät, käsikirjoittaja In-Wan Youn ja piirtäjä Kyung-Il Yang, ovat olleet myös paljon tunnetumman Shin Angyo Onshin takana, ja ovat (ainakin teknisesti) kerrassaan taitavia sarjakuvamaakareita.

Let’s Bible - introkuva

Kuten tekijöiden nimistä saattaa arvatakin, he ovat molemmat korealaisia. Tämä kytkee Let’s Biblen yhteen ensimmäisen aapissivuni kanssa – sekä Shin Angyo Onshi että Let’s Bible näyttävät mangalta, tuntuvat mangalta ja haisevat mangalta, mutta eivät ole japanilaisten tekemiä. Etelä-Korean ja Japanin välillä on tarpeeksi jännitteitä siihen, että korealaisen sarjakuvan kutsumista japanilaisella termillä voitaisiin pitää vähintäänkin epätahdikkaana – sen sijaan korealaisesta sarjakuvasta käytetään tavanomaisesti heidän omaa vastaavaa termiään, manhwaa.

Tässä tapauksessa asia ei ole näinkään helppo. Sekä Shin Angyo Onshi että Let’s Bible on nimittäin julkaistu alkujaan Japanissa. Let’s Biblen tapauksessa ensijulkaisu tapahtui Square-Enixin Young Gangan -lehdessä. Anime News Networksin mielestä ainakin SAO on manhwaa, mutta kumpikin sarjakuva on niin häilyvästi kahden termin rajoilla, että niiden lokeroiminen jäänee itse kunkin lukijan omien henkilökohtaisten mieltymysten varaan.

Palataan takaisin Let’s Bibleen. Tämä manga/manhwa julkaistiin kahdessa peräkkäisessä Young Ganganin numerossa, ja on vain vajaat 70 sivua pitkä. Se ei ole juoneltaankaan mitenkään kummoinen, joten en vaivaudu välttelemään juonipaljastuksia. Leikkauksen jälkeinen ”esittely” siis spoilaa koko sarjakuvan. (lisää…)

Harrastaja-aapinen #1: Manga

Aiheet: Artikkelit, Harrastaja-aapinen
20. maaliskuuta 2008

Sutkun aihepiiriin liittyvistä termeistä ehdottomasti tärkein on manga. Sana on japania ja tarkoittaa sarjakuvaa, tai suoraan käännettynä likimäärin ”sutaistuja kuvia”. Japanilaisten kielenkäytössä mikä tahansa sarjakuva on mangaa; länsimaihin puolestaan sana oli napattu alun perin tarkoittamaan japanilaisia sarjakuvia.

Avainfraasi on ”alun perin”. Tällä hetkellä ei ole olemassa oikein minkäänlaista yhteisymmärrystä siitä, että mitä manga on. Valtavirtamedia kuvittelee mangaa usein sarjakuvan tyylisuunnaksi – koska, kuten tunnettua, mangahahmoilla on isot silmät ja pienet suut. Tämän kannan voi tyrmätä nopeasti muutamalla otteella japanilaisista sarjakuvista:

Hokuto no Ken -oteAkagi-oteOne Piece -oteJoJo no kimyoona booken -ote

Olisikin hienoa, jos manga määriteltäisiin sarjakuvan tyyliksi, ja tämän seurauksena osa kaikkein tunnetuimpien japanilaisten piirtäjien teoksista ei enää olisikaan mangaa! Tästä syystä kukaan asiaan perehtynyt ei määrittelekään mangaa tyyliksi; sen sijaan vallalla on kaksi kilpailevaa selitystä sanalle.

Kustantajat haluaisivat myydä mahdollisimman suuren osan sarjakuvistaan mangana, koska manga yleensä ottaen myy paremmin kuin sarjakuva. Siksipä länsimaiset kustantajat ovat yhdysvaltalaisen Tokyopopin johdolla alkaneet kutsua mangaksi kaikkea sitä sarjakuvaa, joka on suunnattu mangaa lukevalle ihmisjoukolle. Suomessa samaa kantaa on kuultu ensisijaisesti Egmontin edustajien suista. Käytännössä tämä määritelmä tarkoittaisi sitä, että mikä tahansa voi olla mangaa – vaikkapa minun piirtämäni kahden ruudun tikku-ukkosarjakuva, jos julkaisen sen tässä blogissa.

Tämäkin on mangaa, koska piirsin sen teitä varten

Harrastajat taas mieluummin sanovat, että manga on joko japanilaisen ihmisen piirtämää sarjakuvaa tai japanilaiselle kohdeyleisölle piirrettyä sarjakuvaa. Oma suosikkini on näistä jälkimmäinen, mutta perustelut tälle kannalle ovat turhan pitkällisiä tähän blogaukseen sisällytettäväksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun ”mangaa” aletaan piirtää jotain muuta yleisöä kuin japanilaisia silmällä pitäen, sitä on jo parempi sanoa vain ihan suoraan sarjakuvaksi.

Kustantajia on helppo parjata manga-termin arvon laimentamisesta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että syy siihen, että sanaa ylipäänsä yritetään tunkea joka paikkaan, on meissä harrastajissa itsessämme. Jos emme ostelisi sarjakuvia päättömästi vain sen takia, että niiden etu- tai takakannessa lukee ”manga”, niin kustantajillakaan ei olisi mitään syytä lähteä sanaa pilaamaan. Manga ei ole koskaan ollut sanana mikään laadun tae, eikä tule olemaan sitä vastaisuudessakaan.

Tervetuloa Sutkuun

Aiheet: Artikkelit, Meta
20. maaliskuuta 2008

Sutaistut kuvat on blogi, jonka aiheet pyörivät mangan ja animen ympärillä, mutta enemmälti kuitenkin niihin liittyvässä harrastajakulttuurissa – sen seuraaminen kun on monesti paljon mielenkiintoisempaa kuin teosten pläräily tai tapittaminen. Minä, kirjoittaja, olen Juha ”Veh” Törmänen, ja olen tähän asti vaikuttanut piireissä enimmäkseen Kupolin kautta.

Nyt tätä blogia aloittaessani olen harrastanut mangaa ja animea noin kymmenen vuotta. Se on aika pitkä aika. Minulla ei kuitenkaan ole harhaluuloja siitä, että tuntisin manga- ja animemaailmaa merkittävästi paremmin kuin muut pidempään Suomessa alaa harrastaneet; Animewatcherissakin olen vasta sijalla 329. Siispä en edes yritä alkaa paisutella egoani esittämällä alan huippuasiantuntijaa. Kun kirjoitan ”opettavaisia” tekstejä, aion suunnata ne uusille harrastajille, ja tulen pyrkimään siihen, etteivät kirjoitukseni edellytä lukijalta esitietoja mangasta ja animesta.

Täten rajaan myös hieman Sutkun aihepiiriä. Jaan blogaukseni kahteen luokkaan; ajankohtaisten asioiden kommentointiin ja ajasta riippumattomiin artikkeleihin. Ajankohtainen kommentointi varmaan kiinnostaa kokenuttakin harrastajaa. Artikkelipuolelle aion ainakin kirjoittaa esittelyjä asioista, joista pidän itse. Lisäksi alan koota harrastaja-aapista oppaaksi vasta mangaan ja animeen tutustuneille ihmisille.

Olen siitä onnellisessa asemassa, etten ole missään määrin taloudellisesti riippuvainen mistään alan toimijasta Suomessa tai maailmalla. Siispä Sutkun ei tarvitse olla edustava, virheetön, tai ajaa teollisuuden etuja. Voin kirjoittaa sellaista tekstiä kuin hyvältä tuntuu, silloin kun hyvältä tuntuu. Jos siitä hyvästä saan jonkun lukijankin viihtymään, niin entistä parempi.