Sutaistut kuvat

Lisäys 25.4.2008: Tähän viestiin liittyvää keskustelua käydään juuri nyt Animeunionin keskustelualueilla

Olen siitä onnellisessa asemassa, etten vieläkään ole sotkeutunut pahemmin Animeunionin toimintaan. Siksipä minun on helppo laukoa ehdotuksia ja kommentteja AU:n webbipuolesta. Voin astua vapaasti muiden varpaille kun en tiedä että kenen jalkoja tallaan ja kunka pahasti. Ja voin väärinymmärtää asioitakin huolettomasti.

Animeunioni, omien sanojensa mukaan “kommunikaatiokanava monien Suomen paikallisesti toimivien animeyhdistyksien välillä”, on pyrkinyt olemaan apuna asioiden, kuten Animeconin, organisoinnissa. Viime vuosina sen vaikutus on kuitenkin lähinnä jäänyt Aniki.fin alaisuudesta löytyvän keskustelualueen ylläpitoon. Unionin merkittävä ongelma lienee siinä, että se haluaisi auttaa tapahtumien järjestämisessä ja olla niissä näkyvästi mukana, mutta ensinnäkään AU:lla ei ole väkeä tekemään noita asioita, ja toiseksi kovin moni järjestäjä ei välttämättä halua sitä huseeraamaan tapahtumansa kimppuun. Vapaaehtoiselle harrastustoiminnalle kun on ominaista se, että sitä lähinnä haluaa tehdä kivalla omalla porukalla omia tavoitteita ajaen, eikä suuren (ja usein hankalan) yhteistyöelimen kanssa kokouksissa neuvotellen.

Tämä on saanut minut ulkopuolisena ihmisenä miettimään, että AU:n painopiste saattaa hyvinkin olla väärässä paikassa. Ei Animeunionin välttämättä tarvitsisi olla aktiivinen toimija yhtään missään. Tapahtumia tuntuu syntyvän nykyään runsaasti ihan itsestään, ja internetissäkin on paljon kilpailevia nettisivustoja, jotka uutisoivat Animeunioni.orgia tai jopa au.aniki.fin Ajankohtaista-lautaa paremmin. Sen sijaan se, mitä nykyään todella kaivattaisiin, olisi yhteinen näkyvä ilmoitustaulu – “Suomen animemaailman etusivu”, josta voisi helposti tarkastaa kaikki merkittävät tapahtuma-ajat ja päivämäärät.

Idea tällaisesta sivustosta ei ole minun, vaan sen perustamista on jo mietitty pitkään. Minultakin kyseltiin ideoita sitä varten jo kauan sitten – mutta mitään näkyvää ja julkista ei ole edelleenkään esillä, joten oletan että kukaan ei puuhastele asian kanssa aktiivisesti. Vastikään Kupolin irkkikanavalla käydyn keskustelun innoittamana päätinkin nyt listata itse näkemykseni siitä, mitä tällaisen sivuston pitäisi sisältää.

• Yhtenäinen visuaalinen teema kaikkiin palveluihin
• Uutisetusivu, johon puolivapaa pääsy – kaikille AU:n yhteistyökumppaneille ja jäsenseuroille mahdollisuus kirjoittaa vapaasti ilmoituksia
• Näkyvä kalenteri, johon ilmoitukset ja uutiset linkitetään
• (resurssien riittäessä) Linkkiportaali, joka listaa Suomen animesivustot tapahtumista ja kaupallisista toimijoista fanisivustoihin saakka; käyttäjät voivat lähettää omat sivunsa itse näkyville
• (resurssien riittäessä) Propagandamateriaalia vapaaehtoistyöläisten hankkimiseen – sivu, jolla tapahtumat voivat hakea itselleen työvoimaa, ja mahdollisesti esim. blogi, johon tapahtumien järjestäjät kertovat tapahtumistaan ja niiden valmistelusta

Leikkauksen takana tarkemmat perustelut näille. Lue koko artikkeli »

Kolmannetkin jaksot Tower of Druagaa ja Blassreiteria ovat päässeet nettiin saakka, joten nyt alkaa olla mahdollista miettiä Gonzon uusia sarjoja muutenkin kuin ensivaikutelmien kannalta.

Tower of Druaga

Ensimmäinen jakso aiheutti valtaosan sen pituudesta syöneellä minibudjettiuniosuudellaan paljon hämminkiä (kuten täällä Sutkussakin kirjoittelin), mutta toinen ja kolmas nettiin päästetty jakso olivatkin sitten jo vakavahkoa “oikeaa” animea. Ensimmäinen jakso näytettiin samanlaisena myös japanilaisessa televisiossa, joten ilmeisesti Gonzon tarkoitus on jakaa kalliimpi animaatio kaikille DVD-lisukkeena. Mitään virallista selitystä tälle en ole edelleenkään kuullut – saattaa olla, että tuotantoryhmä vain päätti viime hetkillä että pilottijakso oli liian tylsä ja lattea, ja pikakorvasi suuren osan jaksosta uudella materiaalilla. Tai sitten he olivat alusta alkaen päättänyt seurata Haruhi Suzumiyan melankolian askeleita ja pistää sarjan käyntiin mielipiteitä jakavasti.

Vakavan Tower of Druagan laatu on sitten ollut tukevaa animemaailman keskikastia. Gonzo on animaatiostudio, joka tapaa tuottaa visuaalisesti nättiä jälkeä mutta unohtaa kehittää sisältöään, ja tältä kannalta Druaga jatkaa juurikin heidän tavallista linjaansa. Sarja tuntuu vähän kuin Gonzo-rinnakkaisuniversumin .hack//SIGN:ilta.

Blassreiter

Mainitsinko jo prätkädemonit? No, ne ovat jo oppineet lentämään prätkillään ja väistelemään ohjuksia. Sitten mukana on ollut vähän jotain juonentynkää ja salaliittoja. Hyvisten päämaja on isossa kirkossa, sen lasi-ikkunat ovat aika nätit.

Tuomio

Vaikka viihde olisikin vain keskitasoa tai jonkin verran sen alapuolella, ilmaista ja laillista on paha voittaa. Tower of Druagalle uhraa mieluusti 25 minuuttia päivästä, vaikka se olisikin täysin keskinkertaista fantasiaviihdettä, ja olen huomannut jopa katsovani Blassreiteria aivan tyytyväisenä. Jos prätkät tai videopelifantasia kiinnostaa, kannattaa tutustua Gonzon tämän kevään tuotoksiin viimeistään nyt.

Ja vielä muistutukseksi;
Tower of Druaga Youtubessa
Blassreiter Youtubessa

Suomessa julkaistavat shoonen-sarjakuvaksi luokiteltavat teokset ovat ainakin toistaiseksi olleet hyvin suurelta osin toimintaa ja seikkailua. Väkivalta ja voimatasot ovat kuitenkin vain toinen puoli japanilaisille teinipojille suunnatusta viihteestä. Haluavathan pojat testosteronibuustien lisäksi myös nähdä paljon söpöjä tyttöjä.

Kun teoksen sisältö liikkuu ihmissuhderintamalle, sarjakuvien asetelmista tulee yllättäen hyvin arkipäiväisiä. Immersion on tärkeä olla mahdollisimman hyvä, jotta nuoret saadaan koukkuun usein hyvin mielikuvituksettomiin ja itseään toistaviin tarinoihin. Nuorten poikien kohderyhmässä erityisen suosittu tapahtumapaikka on koulu – siellähän melkein kaikki potentiaaliset lukijat joutuvat päivänsä viettämään. Tämän takia yksi shoonenin tärkeimmistä genreistä onkin koulukomedia.

Shoonen-koulukomedioissa merkittävässä roolissa on aina liuta tyttöjä. Eroa eri sarjojen välille tulee korkeintaan siitä, että istutetaanko tyttöjen keskelle persoonaton poika lukijan samaistumiskohteeksi, vai annetaanko tyttöjen vain vuorovaikuttaa keskenään. Tällä kertaa esiteltävä sarjakuva, Sumire 16-sai!! (suom. Sumire 16 vuotta), on sijoittanut itsensä jossain määrin näiden kahden ratkaisun välimaastoon.

Lue koko artikkeli »

Harrastaja-aapisen toisessa osassa ehdittiin animen määrittelemisen lisäksi kahlata läpi myös animeteosten julkaisupuolta. Nyt samoja asioita aletaan käsitellä mangajulkaisemisen puolelta.

Japanissa valtavirtasarjakuva julkaistaan useimmiten ensimmäiseksi suurissa kokoelmalehdissä, jotka ilmestyvät viikottain, joka toinen viikko tai joka kuukausi. Tunnetuin näistä on varmaankin Shueisha-kustantamon Shonen Jump, josta löytyvät esimerkiksi sellaiset pikkunimet kuin Naruto, Bleach ja One Piece.

Yhdessä kokoelmalehden numerossa voi olla monen kymmenen eri sarjan uusimmat luvut, ja kun luvussa on tavanomaisesti kuutisentoista sivua, tuloksena on tuhti paketti luettavaa. Monesti lehtiä kuuleekin kutsuttavan puhelinluetteloiksi. Lempinimi on usein osuva myös paperilaadun puolesta.

Osa kokoelmalehtien sisällöstä on niin kutsuttuja one-shotteja, jotka jatkuvat vain yhden tai muutaman peräkkäisen lehden ajan. One-shotit ovat tavanomainen keino uusille mangapiirtäjille päästä alalle mukaan. Jos lyhytsarjakuva saa paljon suosiota osakseen, lehti saattaa palkata piirtäjän tekemään samasta aiheesta jatkuvan sarjan. Jos olet jonkin ikuisuussarjan fani, kannattaa kokeilla etsiä netistä sen prototyyppiversiota. Esimerkiksi vasta viime aikoina on paljastunut, että One Piecen one-shot-versioilla eli Romance Dawn -piraattitarinoilla olikin aika paljon enemmän tekemistä OP:n pitkän juonen kanssa kuin ensilukemalta olisi voinut kuvitella.

Kun piirtäjä pääsee piirtämään jatkuvaa tarinaa mangalehteen, hän monesti piirtää sitä niin pitkään kuin sen suosio kestää. Dragon Ball on hyvin tunnettu esimerkki sarjasta, joka oli niin suosittu, ettei sitä vain ylipäätään meinattu onnistua lopettamaan. Yleisen käsityksen mukaan piirtäjä Akira Toriyama olisi halunnut päättää tarinan jo Namek-saagan jälkeen albumin 27 paikkeilla. Shonen Jumpin toimittajille tämä ei kelvannut, ja Toriyama saikin piirtää vielä Cell-saagan ja Buu-saagan ennen kuin pääsi mangastaan eroon. Kokonaispituutta Dragon Ballille kertyi 42 albumia, ja TV-anime jatkoi vielä siitäkin eteenpäin keksimällä omaa tarinaansa.

Kun sarjaa on ehtinyt ilmestyä mangalehdessä 6-10 luvun verran, luvuista muodostetaan noin parisataasivuinen albumijulkaisu. Albumit ovat hyvin samankaltaisia suomalaisen Lehtipiste-mangan kanssa. Monesti piirtäjä lisäilee albumijulkaisuun jotain ylimääräistä herkkua, kuten erillisiä juttunurkkauksia tai taidesivuja. Albumijulkaisut painetaan myös (onneksi) kokoelmalehtiä paremmalle paperille, joten ne kestävät pidempään ja niitä kehtaa pitää kirjahyllyssäkin.

Kokoelmalehdillä on se arvokas puolensa mangakulttuurissa vielä albumijulkaisujen jälkeenkin, että ne auttavat jakamaan sarjakuvat eri kategorioihin kohderyhmien perusteella. Mangakustantaminen on niin hyvin kaupallistunut ja kaavoihinsa kangistunut ala, että lehdet yleensä kohdistetaan tarkalle kohderyhmälle iän ja sukupuolen mukaan, ja lehtien sisältö yrittää parhaansa mukaan vastata kohderyhmänsä toiveita. Merkittävimpien ryhmien nimet ovat kenties manga-alan tärkempiä termejä. Aapinen käsittelee niitä tarkemmin myöhemmin, nyt vain lyhyt tiivistelmä:

shoonen: varhaisteini-ikäiset ja teini-ikäiset pojat
shoojo: varhaisteini-ikäiset ja teini-ikäiset tytöt
seinen: myöhäisteini-ikäiset pojat ja nuoret aikuiset miehet
josei: myöhäisteini-ikäiset tytöt ja nuoret aikuiset naiset

Pistetään aluksi prätkiä. Paljon prätkiä – jos ne vaikka ajaisivat kilpaa? Eikun hei, jätkät nyt keksin! Ensin pistetään siihen alaston nainen! Se voisi vaikka olla kuollut, niin se voi olla nakuna vapaasti… ja sitten… öö, joo, se muuttuu demoniksi! Ja tappaa ambulanssikuskit ja kaappaa ambulanssin! Ja ajaa sen sinne prätkäradalle ja prätkien yli ja seinään ja ambulanssi RÄJÄHTÄÄ!

Mutta kun se on niin badass demoni, niin se vain nousee sieltä räjähdyksestä. Ja loput prätkäkuskit pysähtyvät ja… joo, alkavat tapella sen demonin kanssa niillä prätkillään! Ja sitten taas jotain räjähtää! Ja sitten, sitten se demoni fuusioituu prätkän kanssa niin siitä tulee PRÄTKÄDEMONI! Ja se lähtee ajamaan sitä kilparataa ja ne muut prätkäkuskit ajavat sen perässä ja sitten ne ajavat kilpaa ja tappelevat ja sitten jostain tulee TOINEN PRÄTKÄDEMONI ja ne tappavat toisensa!

Tämä kaikki tapahtui sarjan ensimmäisen viiden minuutin aikana. Vähän Blassreiter on magein anime ikinä.

Tyylistä ja ylitulvivasta testosteronista päätellen minun pitäisi ikäni ja sukupuoleni puolesta olla aika hyvin Blassreiterin kohderyhmää. Mutta ei innosta tai huvita – en tiedä että innostaisiko ja huvittaisiko vaikka tykkäisinkin prätkistä, demoneista ja demoniprätkistä. Sarja menee liiallisuuksiin, eikä edes tarpeeksi hauskalla tavalla. Ja demonien ja prätkien tekeminen huonolla 3D:llä pistää silmään eikä tee sarjaa yhtään paremmaksi. Hyvä puoli Blassreiterissa on kuitenkin se, että tällä kertaa Gonzon nettiin pistämä ilmainen jakso vaikuttaisi olevan aivan oikeaa sarjaa eikä mitään halpaa lisukemateriaalia Tower of Druagan tapaan.

Koko jutusta tekee surullisen se, että etukäteen päätin katsovani ilmaisen animen alusta loppuun jotta voisin tukea Gonzon projektia vähintään katsojamäärälaskureita kasvattamalla, ja kenties myös antamalla BOST:ille rahaa. Ja Blassreiteriä joudun kestämään ilmeisesti 26 jaksoa. Joka tapauksessa, leikkauksen takaa löytyy taas Youtube-striimi. Lue koko artikkeli »

Tower of Druagan ensimmäinen jakso levisi sitten nettiin eilen, eikä ollut aivan sitä mitä siltä odotettiin. Se olikin heikohkoa fantasiaparodiaa, joka viljeli runsaasti stillikuvia ja vältteli asioiden animointia viimeiseen saakka – lukuun ottamatta helposti kierrätettäviä animaatiopätkiä, kuten erikoishyökkäyksiä. Kokonaisuudessaan se tuntui lähinnä yritykseltä mahduttaa mahdollisimman paljon kliseitä yhteen 20 minuutin ajanjaksoon. Ja lopuksi paljastui, että likipitäen kaikki jakson tapahtumat olivatkin vain olleet päähenkilön unta.

Jakson yllättävän matalan laadun syy on selvinnyt vasta jälkikäteen, ja se on ainakin minulle karvas pettymys. Vaikuttaisi siltä, että netissä ei jaetakaan varsinaista suuren budjetin Tower of Druaga -animea, vaan yhden hahmon vinkkelistä tehtyjä jakson pituisia DVD-ekstroja. Esimerkiksi Nicovideossa oli tämän tekstin kirjoittamisen hetkellä nähtävillä aivan oikea jakso, mutta oletettavasti laittomana versiona, joten en linkitä suoraan siihen. Nicovideon jakso kuitenkin sisältää ihan oikeaa juonenkuljetusta, ja animoituja kohtauksia, ja on selkeästi tehty moninkertaisella budjetilla suhteessa meille tarjottavaan tekeleeseen.

Tässä jo ehdin kuvitella että Gonzo olisi tappamassa fanikäännöksiä, mutta sen sijaan se näköjään levittääkin vain fanikäännösten mainoksia. Jos joku sattuu tykkäämään noista halpisjaksoista, hän tuskin odottaa puolta vuotta saadakseen DVD:itä käsiinsä, vaan lähtee hakemaan ison budjetin jaksoja lähimmästä Bittorrent-portaalista heti kun ne saadaan tekstitettyä.

Saas nähdä että miten sille toiselle nettijaettavalle sarjalle, Blassreiterille, käy. Lisää huonoja uutisia odotellessa – leikkauksen takana Tower of Druagan halpisykkösjakso Youtubesta. Lue koko artikkeli »

Muikein aprillipila ikinä olisi yllättäen uutisoida, että joku animestudio on päättänyt alkaa jakaa toisen vuosineljänneksen animesarjojaan netissä pientä maksua vastaan englanninkielisellä tekstityksellä samaan aikaan kun niitä tulee Japanin TV:stä. Varsinkin jos kyseessä olisi jokin iso studio, ja animesarjat olisivat edes etäisesti kiinnostavia. Sehän olisi…

Sehän olisi juurikin sitä, mitä animeteollisuus juuri nyt tarvitsisi. Saattaisi vaikka vielä pelastaa koko teollisuuden. Internetiä käyttäville animeharrastajille kun on ollut jo pitkään selvää, että julkaisijoidenkin pitää mennä nettiin, jos he haluavat pärjätä kilpailussa fanikäännösten kanssa. Muussa tapauksessa jo nyt pahaenteiset uutiset animen suosion laskusta Yhdysvaltojen ja Japanin maaperältä tulevat vain yleistymään, ja pahimmassa tapauksessa animeteollisuus romahtaa kokonaan.

Olikin valtaisa uutispaukku, kun Gonzo noin viikko sitten paljasti lähtevänsä mukaan nettilevitykseen – ja kaiken lisäksi täysin palkein, tuomalla saataville molemmat toisen vuosineljänneksen animesarjansa. Kyseessä ovat enemmän ja vähemmän naurettavasti nimetyt The Tower of DRUAGA -the Aegis of URUK- ja BLASSREITER. Täyden lehdistötiedotteen tapahtuneesta voi lukea vaikkapa Anime News Networksista.

Tekstitetty anime ilmestyy nettiin samana päivänä TV-esityksen kanssa, ja sitä saa katsoa ilmaiseksi Youtubesta. Sarjat julkaistaan myös kahdessa muussa palvelussa – BOST TV:ssä ja Crunchyrollissa. Kumpikin näistä sivustoista on omalla tavallaan mielenkiintoinen.

Ensinnäkään en osaa edes kuvitella, että miksi Gonzo on lähtenyt yhteistyöhön Crunchyrollin kanssa. Sivusto kun näyttäisi olevan pahimmanlaatuinen Youtube-ajan waretussaitti, joka jakelee katsojilleen animea ilman lupaa oikeudenhaltijoilta taikka fanikääntäjiltä. Ja ilmeisesti siinä samalla työllistää joukon ihmisiä kokopäiväisesti. Oikeastaan on vaikea edes hahmottaa, että miksi koko sivusto on edelleen pystyssä, mutta hyvin se vain näyttää porskuttavan. Tarkemmin Crunchyrollin luurankoja kaivelee esiin Zac Bertschy tässä Anime News Networkin haastattelussa.

BOST TV puolestaan on juurikin toista ääripäätä, ja vaatii maksua animen katselemisestakin. Yksi jakso Druagan tornia tai Blassreitteria maksaa 100 BOST-pistettä, mikä on sama asia kuin 1,99 dollaria. Nykykurssilla tämä on suurin piirtein 1,25 euroa, ja pisteitä pitää ostaa vähintään 500 kappaleen erissä. Tätä maksua vastaan saa striimata jaksoa kahden viikon ajan Bostin sivuilta ja ladata sen itselleen DRM-vapaana. Firman tiedotteen mukaan videotiedosto on kannettavia soittimia varten, joten ei siltä ei kannata odottaa kovin hyvää kuvanlaatua. Samainen tiedote kertoo myös, että kaikille ennen huhtikuun 2. päivää rekisteröityneille kävijöille annetaan molempien sarjojen ensimmäiset jaksot ilmaiseksi. Koska BOST elää Japanin ajassa, tuohon rajaan on aikaa jäljellä enää vajaa vuorokausi, eli kannattaa pitää kiirettä.

Bostistasta tekee mielenkiintoisen se, kuinka heidän oma blogimuotoinen syntykertomuksensa kertoo heillä olleen näppinsä vahvasti pelissä Gonzo-julkaisun aikaansaattamisen kanssa. Firman kun perusti joukko nuoria miehiä puhtaalla aatteen palolla, tavoitteenaan pakottaa animestudiot internetaikaan. Herkeämätön studioiden kanssa neuvottelu on varmasti vähintään osaltaan edesauttanut nykytilanteen syntyä. Mikäli heidän omiin puheisiinsa on uskomista, saammekin kiittää heitä paljosta. Tämän takia harkitsen itse vakavasti heidän rahallista tukemistaan, ja suosittelen samaa teille lukijoillekin. Ei taatusti olisi pahaksi, vaikka Bostin väki jatkaisi edelleenkin taivuttelua Japanin päässä.

Vaikkei rahan maksaminen houkuttelisikaan, katsokaa Druaga ja Blassreiter ainakin Youtubesta. Nyt on tärkeää laittaa peukut vahvasti pystyyn uuden ja uljaan yrityksen puolesta, jotta muutkin studiot uskaltaisivat pyrkiä samaan. Tulen ottamaan molemmat sarjat puheeksi uudestaan, kunhan ne pääsevät leviämään nettiin.

On ollut muuten jännä huomata, kuinka vaisusti tästä uutisesta on Suomessa kerrottu, vaikka kyseessä ainakin minun mielestäni on animen julkaisemisen historian suurimpia juttuja. Tähän mennessä olen bongannut näkyvää uutisointia aiheesta ainoastaan Japan Popista, Otakunvirasta ja Kupolista. Ja noista viimeisen jutun kirjoitin itse.

Animen, eli japanilaisen animaation, määritelmä ei ole koskaan aiheuttanut kovin vakavaa terminillitystä alan piireissä. Tästä on kiittäminen montaakin asiaa. Animaation tekeminen maksaa ja vaatii paljon ammattitaitoa, joten animen suosiolla rahastaminen ei ole houkuttelevaa, ja toisaalta tekijöilläkin on tarpeeksi ammattiylpeyttä siihen, etteivät he halua väittää olevansa tekemässä pelkästään “japanilaista piirrettyä”. Kaiken lisäksi anime-sanaa on muutenkin paha yrittää rajata tarkasti, ja rajaukset ovat helposti epäintuitiivisia. Esimerkiksi Muumit esiintyvät säännöllisesti japanilaisissa “Top 100 animea ikinä”-listoissa ja myös Peukaloisen retket ja Alfred J. Kwak ovat japanilaista kädenjälkeä. Lisäksi Animatrixin kaltaiset puoliksi lännessä ja puoliksi idässä toteutetut teokset tekevät rajanvedon hyvin vaikeiksi.

Suomessa anime- ja mangamarkkinoiden suhde on melko epätavanomainen verrattuna moneen muuhun länsimaahan. Meillä mangaa saa halvalla jokaisesta Lehtipisteestä, ja kustantajien edustajat ovat suorassa kontaktissa harrastajien kanssa ja ottavat vastaan palautetta. Animea julkaisevat puolestaan suuret pohjoismaiset DVD-talot, joilta tuntuu olevan vaikea kiskoa tietoon edes tulevia julkaisuja ja niiden aikatauluja. DVD:issä on lisäksi kautta aikain ollut runsaasti monen sorttisia laatuongelmia. Suuri osa aktiivisista harrastajista onkin oppinut karttamaan Anttilan hyllyillä myytäviä levyjä. Suomessa harrastetaan usein ensisijaisesti mangaa, ja animea katsellaan siinä sivussa.

Koska suomalaisten julkaisujen taso on mitä on, ja esim. Yhdysvalloista tilattaessa kuluttajansuoja on heikko ja ostoprosessi hankala, käytännössä katsoen koko harrastajapiiri on tottunut hakemaan animejaksonsa laittomasti internetistä. Toki laiton latailu on yleistä muuallakin maailmassa, mutta silloin kun tarjolla on paljon hyvälaatuista laillista tavaraa, muodostuu myös porukoita, jotka pyrkivät ostamaan kaiken animensa. Suomessa tällaisia moraaliaan vartioivia harrastajia on häviävän vähän. Meille netistä ladatun animen katselu on kuin masturbointia – kaikki tekevät sitä, vaikka monet mieluusti vaikenevatkin asiasta visusti.

Animejulkaisuista ja niiden tarpeesta

Animetuotanto on varsin kaavamaista. Perinteisesti teokset on jaoteltu kolmeen kategoriaan; elokuviin, OVA:ihin ja TV-sarjoihin. Näitä erottaa toisistaan sekä julkaisumuoto että pituus. Elokuvat ovat elokuvateattereissa julkaistuja itsenäisiä animepläjäyksiä. OVA on lyhenne sanoista Original Video Animation (monesti näkee myös termiä OAV eli Original Animation Video) ja niitä julkaistaan suoraan kotivideomyyntiin, mikä antaa animestudiolle vapaammat kädet teoksen sisällön suhteen.

TV-sarjoja esitetään kerran viikossa, ja niiden pituus on lähes poikkeuksetta jokin 12:n ja 13:n monikerta – eli sarjoja esitetään neljännesvuoden pituisissa blokeissa. Tavallisesti animesarja kestää yksi tai kaksi blokkia, eli 12-13 tai 24-26 jaksoa. Tämän vuoksi aina neljännesvuosittain internetin animepiirit täyttyvätkin uusista sarjoista ja niihin liittyvistä keskusteluista – Japanissa esitetyt sarjat kun päätyvät tavanomaisesti viikossa fanikäännettyinä nettiin. Eritoten huhtikuun ja lokakuun alut ovat usein olleet mainiota aikaa olla animeharrastaja.

Ennen pitkää TV:ssä esitetyt animesarjat päätyvät DVD:ille saakka. Koska alkuperäinen tuotantotahti on hyvin kireä, monet studiot korjailevat kädenjälkeään DVD-julkaisuja varten. Faneja houkutellaan käyttämään rahaansa kiekkoihin usein myös ylimääräisillä visuaalisilla detaljeilla, kuten miespuoliselle yleisölle kohdistettujen sarjojen tapauksessa pikkuhousuilla ja nänneillä. Tässä alla muutama netistä löytynyt kuva, jotka esittelevät DVD-parannuksista Goshuushoo-sama Ninomiya-kuniin ja Mahoo shoojo Lyrical Nanoha StrikerS:iin.

Aivan kaikki kuvat eivät välttämättä ole todenmukaisia.

Paitsi visuaalisen tyylinsä puolesta, anime ja manga kytkeytyvät toisiinsa myös siksi, että jos teoksesta on olemassa anime, siitä yleensä löytyy mangakin. Yleisimmin sarjakuva on juurikin alkuperäinen teos, ja tullut poimituksi jonkin animaatiostudion projektiksi vasta osoittauduttuaan kaupallisesti riittävän kannattavaksi. Studiot ovat usein ahneita poimimaan parhaat mangat käyttötavarakseen, mistä onkin seurannut lukemattomia animaatioprojekteja, jotka ovat joutuneet harhautumaan omille juoniurilleen niiden saatua alkuperäismangat kiinni.

Monessa tapauksessa vaihtoehtona on siis joko animaatiosarjan katsominen tai sarjakuvan lukeminen. Useimmat tuntuvat ennemmin valitsevan animen. Sen minkä he menettävät kokemuksensa hallittavuudessa, he saavuttavat tyylissä ja tunnelmassa. Itse kuulun vastakkaiseen leiriin, ennen kaikkea sen vuoksi, että animen katsominen vie aivan liian paljon aikaa. Vain harvassa sarjassa tyylivoitot ovat niin suuria, että korvaavat sen, että joudun näkemään paljon enemmän vaivaa teoksen katsomiseksi.

Olisin jopa valmis esittämään sellaisen kannan, ettei animeteollisuuden olemassaolo ole välttämättä mitenkään tarpeellista. Harrastajille animen hyöty on yleensä ollut siinä, että liikkuvan kuvan avulla on paljon helpompi houkutella uutta väkeä mukaan porukoihin – sarjakuvan lukeminen kun on niin vaivalloista. Kuitenkin animen tekeminen on kallista, ja täten myös sen kuluttaminen maksaa paljon. Hinta/kulttuurinautinto-suhde käy DVD:iden kanssa helposti hyvin huonoksi. Jos animeteollisuus lyhistyy fanikäännöksiin, en välttämättä jää kovin paljoa sitä kaipaamaan.

Harrastaja-aapinen jatkuu piakkoin, mutta tässä välissä täytän tyhjyyttä avuliaalla kaaviolla.

Pääsiäisen aikana Sutku on hiljalleen virittäytynyt täyteen edustuskuntoonsa. Olli Etuaho aka Hectigo teki Sutkua varten nyt näkyvillä olevan mainion Uke-Joe-teeman, mistä suuret kiitokset hänelle. Lisäksi blogi on saanut erillisen tietosivunsa, joka kertoo suurelta osin samat asiat kuin alkuperäinen tervetuloa-viestikin. Ennen kaikkea se selittää sen, mitä “sutku” on:

Blogin nimi on kieli poskessa annettu ehdotus uudesta termistä mangan paikalle. Jos länsimaiset kustantajat saavat vakioitua manga-sanan tarkoittamaan kaikkea sarjakuvaa jota he haluavat kutsua mangaksi, termistä tulee harrastajien kannalta käytännössä arvoton. Tässä vaiheessa on oikea hetki alkaa puhua sutkusta; sarjakuvasta, joka on julkaistu ensisijaisesti Japanin markkinoita ajatellen, ja joka siis säilyttää ne visuaaliset ja kaunokirjalliset ominaisuudet, joiden takia useimmat ihmiset mangaa ylipäänsä alkoivat lukea.

Muut lisäykset koskevat sivupalkkia, jonka alareunasta löytyvät nyt RSS-linkit sekä mahdollisuus rekisteröidä oma käyttäjätunnus kommentointia varten. Niiden yläpuolelta myin sieluani parin sadan neliöpikselin verran Googlen mainokselle. Toinen mainos löytyy kommenttien yläpuolelta yksittäisten artikkeleiden sivuilta. Mainokset eivät ole paikoillaan siksi, että uskoisin kykeneväni ansaitsemaan rahaa Sutkulla – sen sijaan minua kiinnostaa saavuttaa vähän kokemusta Googlen mainospuolen toiminnasta ja nähdä, että mitä kummaa tällaisen blogin lukijoille saatetaan yrittää kaupata.