Se ei ole mikään Ghiblin elokuvista. Se ei myöskään ole Neon Genesis Evangelion, Ghost in the Shell, Rurooni Kenshinin OVA tai Revolutionary Girl Utena. Tai ylipäänsä mikään hieno teos, mikä sinulle tulisi ensiksi mieleen – Animewatcherin Suosituimmat animet -listan kärjessä keikkuu tämän tekstin kirjoittamisen hetkellä Code Geass R2.

Maamme arvostetuin animesarja on sellainen, jonka toinen päähenkilö pyörähtää säännöllisesti pari-kolme kertaa ympäri kierrepotkua tehdessään ja juoksee rutiininomaisesti seiniä pitkin, ja jonka shakkiottelut ratkaistaan syöttämällä kuningas vastustajan kuninkaalle. Ja se yrittää olla vakava ja dramaattinen teos.

Kyllähän Code Geass ja sen jatkokausi ovat aivan viihdyttäviä sarjoja, mutta uskoisin, että on hankala löytää ketään, joka vakavissaan väittäisi niiden olevan parhaita animeteoksia koskaan. Syy näiden animesarjojen menestymiseen on jossain toisaalla – ja epäilisin tietäväni, että missä.

Kukaan ei kirjoita Code Geassia toteuttaakseen itseään tai taiteellisia näkemyksiään. Sitä käsikirjoittaa Sunrisen markkinointiosasto. Aina lähtökohdastaan, eli Clampin taiteen, Death Noten ja Gundamien ristisiittämisestä alkaen CG:tä on tehty vain vetoamaan mahdollisimman suureen yleisöön mahdollisimman hyvin, vähät välittäen sen artistisista meriiteistä tai varsinaisesta laadusta. Hyvät naiset ja herrat, tämä anime on massaviihdettä kaikkein puhtaimmillaan. Hollywoodin sietäisi ottaa oppia.

Kirjoittelin tästä samasta asiasta vähän eri kulmasta Kupolin Spoilerilaudan ketjussa – siellä keskustelun keskipisteenä ovat Geassin kakkoskauden “syvälliset”, suoraan NGE:stä lainatut elementit.