Kun teoksen sisältö liikkuu ihmissuhderintamalle, sarjakuvien asetelmista tulee yllättäen hyvin arkipäiväisiä. Immersion on tärkeä olla mahdollisimman hyvä, jotta nuoret saadaan koukkuun usein hyvin mielikuvituksettomiin ja itseään toistaviin tarinoihin. Nuorten poikien kohderyhmässä erityisen suosittu tapahtumapaikka on koulu – siellähän melkein kaikki potentiaaliset lukijat joutuvat päivänsä viettämään. Tämän takia yksi shoonenin tärkeimmistä genreistä onkin koulukomedia.

Shoonen-koulukomedioissa merkittävässä roolissa on aina liuta tyttöjä. Eroa eri sarjojen välille tulee korkeintaan siitä, että istutetaanko tyttöjen keskelle persoonaton poika lukijan samaistumiskohteeksi, vai annetaanko tyttöjen vain vuorovaikuttaa keskenään. Tällä kertaa esiteltävä sarjakuva, Sumire 16-sai!! (suom. Sumire 16 vuotta), on sijoittanut itsensä jossain määrin näiden kahden ratkaisun välimaastoon.

Mangan päähenkilö on Sumire, juuri lukiota aloittamassa oleva iloinen, reilu ja ennakkoluuloton tyttö, joka on sattumoisin myös ihmiskokoinen nukke. Nukkea ohjastaa keski-ikäinen mustiin vaatteisiin pukeutuva setä, jota kutsutaan yleisesti Äijäksi – hän kun ei koskaan puhu kenenkään kanssa kuin Sumiren kautta, eikä hänestä tiedetä yhtään mitään. Alla olevat sarjan ensimmäiset kaksi sivua antavat sen tyylistä hyvän kuvan. Pahoittelen englanninkielisyyttä, pyrin vastaisuudessa järjestelemään ohjelmistoni siihen kuntoon että kykenen kääntämään esittelysivut suomeksi.

Kun Sumire saapuu lukuvuoden ensimmäisenä koulupäivänä Satoyaman lukioon, yläluokkalaiset likimain pahoinpitelevät Äijän ja opettajat ovat jo kutsumassa paikalle poliiseja pidättämään perverssin – kunnes paikalle sattuu koulun rehtori, joka ei tunnu huomioivan mustiin pukeutunutta miestä lainkaan, vaan pitää Sumirea aivan tavallisena oppilaana. Niin vahva on auktoriteetin valta Japanissa että muut opettajat pakottavat väkinäisen hymyn kasvoilleen ja toivottavat Sumiren tervetulleeksi uuteen kouluunsa. Ja siitä päivästä lähtien nukke on virallisesti lukion oppilas.

Sumiressa on siis hupaisa idea, mutta vielä hupaisemman siitä tekee idean toteutus. Sarjan mangaka Takeru Nagayoshi kyllä onkin ehtinyt harjoitella jo aiemmin mangalla nimeltä Sumire 17-sai!!, jota ei englanniksi löydä edes fanikäännettynä. Joka tapauksessa ainakin nyt uuden sarjan myötä juoni kulkee likimain täydellisesti. Äijä nukkeineen sopeutuu lukion elämään hyvin nopeasti, ja pian Sumire kerää ympärilleen oman lojaalin kaveriporukkansa. Ja koska Japani ei jätä mitään puolitiehen, kymmenen lukua myöhemmin rakenteilla on jo monimutkainen rakkauskolmio, jossa Sumiren ujo luokkatoveri tajuaa olevansa pihkassa nukkeen ja koulun kylmä ja laskelmoiva matematiikanopettajatar ihastuu Äijän sankarillisuuteen.

Valitettavasti monen muun todella hienon mangan tavoin Sumirekaan tuskin kovin äkkiä löytää tietänsä länteen, taikka etenkään Suomeen saakka. Paitsi että sen huumori on hyvää eikä idea ole vielä toistaiseksi näyttänyt väsymisen merkkejä, se on myös mukavan pureksittava esittely japanilaisesta koulukulttuurista. Onneksi internet paikkaa kulttuuriaukkoja niissä tilanteissa, joissa viihteen levittäminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Huomenna Japanin televisiossa alkaa 16-vuotiaasta Sumiresta kertova näytelty draamasarja. Toivon suuresti, että sekin löytää internetiin ennemmin tai myöhemmin. Japanilaisten näyttelijöiden yleisen tason tuntien luvassa ei voi olla mitään muuta kuin jotain todella huonoa. Ja mikäs olisikaan sen parempaa.

Japanissa valtavirtasarjakuva julkaistaan useimmiten ensimmäiseksi suurissa kokoelmalehdissä, jotka ilmestyvät viikottain, joka toinen viikko tai joka kuukausi. Tunnetuin näistä on varmaankin Shueisha-kustantamon Shonen Jump, josta löytyvät esimerkiksi sellaiset pikkunimet kuin Naruto, Bleach ja One Piece.

Yhdessä kokoelmalehden numerossa voi olla monen kymmenen eri sarjan uusimmat luvut, ja kun luvussa on tavanomaisesti kuutisentoista sivua, tuloksena on tuhti paketti luettavaa. Monesti lehtiä kuuleekin kutsuttavan puhelinluetteloiksi. Lempinimi on usein osuva myös paperilaadun puolesta.

Osa kokoelmalehtien sisällöstä on niin kutsuttuja one-shotteja, jotka jatkuvat vain yhden tai muutaman peräkkäisen lehden ajan. One-shotit ovat tavanomainen keino uusille mangapiirtäjille päästä alalle mukaan. Jos lyhytsarjakuva saa paljon suosiota osakseen, lehti saattaa palkata piirtäjän tekemään samasta aiheesta jatkuvan sarjan. Jos olet jonkin ikuisuussarjan fani, kannattaa kokeilla etsiä netistä sen prototyyppiversiota. Esimerkiksi vasta viime aikoina on paljastunut, että One Piecen one-shot-versioilla eli Romance Dawn -piraattitarinoilla olikin aika paljon enemmän tekemistä OP:n pitkän juonen kanssa kuin ensilukemalta olisi voinut kuvitella.

Kun piirtäjä pääsee piirtämään jatkuvaa tarinaa mangalehteen, hän monesti piirtää sitä niin pitkään kuin sen suosio kestää. Dragon Ball on hyvin tunnettu esimerkki sarjasta, joka oli niin suosittu, ettei sitä vain ylipäätään meinattu onnistua lopettamaan. Yleisen käsityksen mukaan piirtäjä Akira Toriyama olisi halunnut päättää tarinan jo Namek-saagan jälkeen albumin 27 paikkeilla. Shonen Jumpin toimittajille tämä ei kelvannut, ja Toriyama saikin piirtää vielä Cell-saagan ja Buu-saagan ennen kuin pääsi mangastaan eroon. Kokonaispituutta Dragon Ballille kertyi 42 albumia, ja TV-anime jatkoi vielä siitäkin eteenpäin keksimällä omaa tarinaansa.

Kun sarjaa on ehtinyt ilmestyä mangalehdessä 6-10 luvun verran, luvuista muodostetaan noin parisataasivuinen albumijulkaisu. Albumit ovat hyvin samankaltaisia suomalaisen Lehtipiste-mangan kanssa. Monesti piirtäjä lisäilee albumijulkaisuun jotain ylimääräistä herkkua, kuten erillisiä juttunurkkauksia tai taidesivuja. Albumijulkaisut painetaan myös (onneksi) kokoelmalehtiä paremmalle paperille, joten ne kestävät pidempään ja niitä kehtaa pitää kirjahyllyssäkin.

Kokoelmalehdillä on se arvokas puolensa mangakulttuurissa vielä albumijulkaisujen jälkeenkin, että ne auttavat jakamaan sarjakuvat eri kategorioihin kohderyhmien perusteella. Mangakustantaminen on niin hyvin kaupallistunut ja kaavoihinsa kangistunut ala, että lehdet yleensä kohdistetaan tarkalle kohderyhmälle iän ja sukupuolen mukaan, ja lehtien sisältö yrittää parhaansa mukaan vastata kohderyhmänsä toiveita. Merkittävimpien ryhmien nimet ovat kenties manga-alan tärkempiä termejä. Aapinen käsittelee niitä tarkemmin myöhemmin, nyt vain lyhyt tiivistelmä:

shoonen: varhaisteini-ikäiset ja teini-ikäiset pojat
shoojo: varhaisteini-ikäiset ja teini-ikäiset tytöt
seinen: myöhäisteini-ikäiset pojat ja nuoret aikuiset miehet
josei: myöhäisteini-ikäiset tytöt ja nuoret aikuiset naiset